perjantai 21. heinäkuuta 2017

Hiiri ja muuta mukavaa.

Hiiri/hiiret ovat piinanneet öitämme viimeiset 4 päivää. Öisin on kuulunut rapinoita ja kynsien rapinaa niiden touhutessa Homelessissa. Ensimmäisen huonosti nukutun yön jälkeen lainattiin naapurin kissaa. Kissa ei viihtynyt riittävän kauaa veneessä... Sitten hommattiin kaiken maailman liima-ansat ja karkoite sprayt yms. Viime yönä kuitenkin onnisti vihdoin kun häkkimallinen ansa oli saanut yhden veijarin napattua. Hiiri oli täysin vahingoittumaton ja se päästettiin vapaaksi. Vapaaksi päästössä oli tosin pieni ongelma hiirelle. Nimittäin telakan koirat Teddy ja Mama-dog olivat sitä odottamassa. Pienen takaa-ajonäytelmän päätteeksi hiiri siirtyikin vihreämmille niityille. Jatkossa vain koirat saisi napata hiiret ennen kuin ne ehtivät veneeseemme. Usein ne kyllä rottia ja hiiriä nappaavatkin iltaisella...



Myös pikku kaverimme Tomy koira on saanut hyviä uutisia. Hän asustelee nyt erään hostellin vahtina ja on menossa Australiaan kun täyttää 9kk. Australiassa karantteeni syistä johtuen homma hankalaa ja kallista. Tomy on kuitenkin sinne matkalla.

Oltiin eilen taas pienellä purjehduksella ja lomalla omasta veneestä. Eli oltiin yllätys yllätys s/y Chantillyn matkassa Tuban saarella. Mukava vaihtelu töiden tekoon.


Jarrod ja Mikko uimassa.
Taustalla s/y Chantilly


Hieman laiskempi kaveri Tuba saarella.
Kyseinen koira kyllä pystyy juoksemaan ja kävelemään jos sitä kiinnostaa.


Olemme aloittaneet myös varvaslistojen fiksaamisen. Vaihtamisen sijaan ne korjataan. Korjaus menee niin että kaikki vähänkin pehmeämpi puuaines kaivetaan ulos ja sen jälkeen tiikki käsitellään laminointi epoksilla. Epoksia laitetaan niin paljon kuin puu vain imee itseensä. Sitten kaikki kohdat jossa on ollut pehmeää puuta täyteään epoksi kitillä ja lopuksi koko komeus kuidutetaan kolmella kerroksella lasikuitua. Katsotaan sitten että millainen lopputulos on. Ainakin vuodot luulisi loppuvan ja kestävyys paranevan.

Jääkaappimme on myös toiminut hienosti korjauksemme jälkeen. Nyt tosin jääkaapin kompressori toimii vain yhdellä nopeudella käydessään. Nopeuden lisäämiseen tarvittaisiin resistori. Ehkäpä jossain vaiheen rakennan systeemistä kaksinopeuksisen ihan vain nappikytkimellä ja resistorilla. Tarve suuremmille kierroksille olisi lähinnä vain silloin kun jääkaapin täyttää kerralla lämpimillä tavaroilla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti