keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Kolmas kerta toden sanoo!

Tässä on taas pari viikkoa tainnut edellisestä päivityksestä vierähtää... Meillä on ollut muutamia "pikku"juttuja riesana.
Purjehdittiin (siis oikeasti purjehdittiin) lähes kaksi päivää ja taitettiin matkaa n.120nm. Yksi yö vietettiin Ko Rok saarten välissä pomppuisassa ankkurissa. Kun Langkawi oli jo näkyvissä ja päätettiin vähän ottaa enemmän purjetta havahduttiin siihen että rullalaite ei enään toiminut. Muutaman kirosanan jälkeen asiaa tarkemmin tutkittua selvisi että keulastaagi oli lähes poikki. Purje oli tietenkin pari kierrosta pyöritettynä sisään ja rullalaite ei liikahtanutkaan. Saatiin kuitenkin taisteltua purje alas jollain ihmeellä. Onneksi Ranskan Polynesiassa sattuneen keulastaagihaaverin jälkeen olimme asentaneet dyneemaköyden ja vanttiruuvin valmiiksi käyttöön otettaviksi ja saimme hetkessä viritettyä uuden varastaagin. 
Langkawilla sattui eräs tuttumme sitten tarjoamaan hänen toista rullalaitettaan vaijereineen ja hiluineen. Eihän sellaisesta voinut kieltäytyä. 
Projekti kesti päivän ja Homelessissa on nyt "uusi" rullalaite 8mm vaijerilla (vanha oli 6mm). Toivotaan että nyt kestää.


Uuutta rullalaitetta piti lyhentää reilut 2metriä.

Vihdoinkin paikoilleen nosto

Vaikka kuvissa näyttää ehkä pilviselle, päivä oli kuuma.
Iho taas vähän kärähti aurinkovoiteista huolimatta.



Vaijerin ei kai pitäisi näyttää tältä?
Keulastaagi on meidän reissumme aikana katkennut jo kolme kertaa
(Kanarialla, Ranskan Polynesiassa ja nyt Malesiassa).
Suuret kiitokset rullalaitteesta, ja kaikesta avusta jota saimme!



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Purjehdusta kaverien kesken/Sailing with friends

Tässä hieman edellis viikon tapahtumista. Oltiin viettämässä Jasonin (sy Spirit) syntymäpäiviä ja kiertelemässä saarilla. Porukkaa oli vähän normaalia enemmän mukana...

We were sailing with friends around nearby islands and celebrated Jason's birthday.


Reissu alkoi Yacht Haven Marinasta

Trip started from Yacht Haven


Me jopa päästiin välillä jopa etenemään purjein.

Sometimes we were able to sail also, yeppeee!!!




Nice view


Kyllä Homelessiin mahtuu!

With this group of people we were spending few days exploring(plus Jason who took a pic).


Oltiin Chantillyn kylkikiinnityksessä poijussa.
Paikkana Koh Phi Phi Le, Maya bay.
Kyseisellä lahdukalla on kuvattu 'The Beach' elokuva.
Myös Leonadro DiCaprio asuu kyseisellä rannalla;)

s/y Chantilly took a mooring and we went alongside with our "Mothership".
This was in Koh Phi phi Le, Maya bay where they were filming movie 'The Beach'.


Spirit sentään nappasi oman poijun.
Paikalle täytyy tulla auringon laskiessa niin turistit ovat ehtineet häippästä.
Samalla säästää myös 500bht(15€)/henkilö kansallispuistomaksun.

s/y Spirit took own mooring. To avoid 15e nationalpark fee (and other turists) you have to come when sun is going down.


Ao Lanah, Koh Phi Phi Don


t/t Chantilly 



Ko Phi Phi Don
En ymmärrä miksi paikka on niin suosittu turistien mielestä?
Onko saarella jotain muutakin annettavaa? :)

Koh Phi Phi Don...beautiful isn't it?;)


Käytiin yhtenä iltana pieni testipurjehdus tekemässä sy Spiritillä.
Purjepinta-alaa yli 10× enemmän kuin Homelessissa ja venekkin kevyempi.
Hienosti se menee täytyy myöntää.

Nice sunset sailing with Spirit. They have 10x bigger sails than Homeless and she's lighter aswell. 
Great sailing!


Chantilly nousemassa vedestä.
Ajateltiin olla mukana apukäsinä, mutta paikalla oli telakan puolesta jo 
10 työmiestä + työnjohto. Tehtäväksemme jäi siis kuvaaminen ja lorviminen.

Chantilly going out of water. Wanted to be there and help but there were over 10 men doing the job so we just took pics.


Tietenkin Spirit nousi myös.
Homeless kuitenkin jatkaa vesileikkejä ja suuntaa ensi viikolla keulan kohti etelää, suuntana Langkawi, Malesia
Meidän täytyy mennä uusimaan Thaimaan viisumit, että voimme jatkaa taas purjehduksia Thaimaassa. Homman voisi hoitaa tietysti myös lentämällä, mutta me purjehdimme(ehkä moottoroimme)

Spirit got out of water too. Homeless continues next week towards Langkawi,Malaysia. We need to renew our Thai visa...Will be back in Thailand in some weeks.
Sad to say goodbye to Mothership and Spirit, but we'll meet again sometime soon.