Torstaina 13.03.2014 nostettiin ankkuri le Marinesta ja suunnattiin kohti Bonairea. Matkaa n.500nm. Hyviä tuulia oli tarjolla ensimmäisenä ja viimeisenä vuorokautena. Muuten oli heikot tuulet ja moottorilla autettiin paljon. Aallokko oli koko matkan uskomattoman tasaista. Bonairelle kannattaa tulla etelän kautta niin säästyy viimeisen 9nm matkalta vastatuulilta ja virroilta. Me kuitenkin Homeless tyylillä mentiin pohjoisen kautta, ja siitä saimmekin kärsiä märän ja hitaan kyydin merkeissä.... Perille saavuimme 17.03.2014 aikaa meni siis reilu neljä vuorokautta.
Otimme kaupungin edustalta poijun, tai oikeastaan kaksi. Täällä poijut on aina pareittain ja molemman kiinnitetään edestä. Hinta 10,60us$/yö. Ankkurointi on täällä kiellettyä, korallien vuoksi. Koko saari onkin luonnonsuojelualuetta.
Ensin käytiin hoitamassa satamassa maksut poijusta ja siitä sitten tulliin. Tullissa kaikki muodollisuudet hoituivat samalla tiskillä ja nopeasti. Palvelu on ollut Bonairella todella hyvää. Tullikin toimi eräänlaisena turisti infona. (Oikeasti tulli pitäisi hoitaa ensin, mutta ei täällä etelän maissa mikään niin tarkkaa ole). Nyt olemme pesemässä pyykkiä ja täällä on wifi toiminnassa.
Snorklaus ja laitesukelluksen paratiisiksi tätä sanotaan ja karttakin antaa niin ymmärtää. Kymmeniä sukellus kohteita lähellä rantaa ja vesi todella kirkasta. Vielä emme kuitenkaan ole testanneet. Laitesukelluksesta ja uinnistakin joutuu maksamaan nimellisen lupamaksun. Maksu on 25/10us$ vuosi ja se menee luonnonsuojeluun, siis hyvään tarkoitukseen.
Saarelta puuttuu täysin julkinenliikenne, vain takseja löytyy (paitsi ilmainen bussi menee satamasta isoon supermarkettiin kaksi kertaa viikossa). Ajattelimmekin vuokrata skootterin ja kierrellä saarta.
Rahana täällä on muuten jenkki dollari, sitä en ainakaan itse tiennyt ennen saapumista.
Kuuma!
Ps. Muutamia kuvia lisäilty vanhempiin teksteihin ja lisäillään edelleen:) Ollaan vähän hitaammanpuoleisia niiden suhteen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti