sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Bonaire ||

Bonairella aika on kyllä mennyt todella nopeasti. Kauniissa maisemissa ja kirkaissa vesissä ei ole valittamista (pari meduusan pistoakin vastaanotettu, ei kuitenkaan pahoja). Saari on jotain aivan muuta mitä aikaisemmin kokemamme Karibian saaret. Yksi tuttu venekkin täältä löytyi, sy Saluki jonka tapasimme ensi kerran Espanjassa. Sy saluki on kuitenkin palaamassa Eurooppaan Jamaican ja Kuuban kautta. Täällä poijupaikoilla ei hirveästi veneet vaihdu ja rauhallista on. Perjantaina vuokrasimme skootterin ja ajelimme saaren ympäri. Maisemat pohjoisen ja etelän välillä ovat todella erilaiset, etelässä tasaista ja pohjoisessa muutamia kukkuloita. Myös jokunen järvi saarelta löytyy. Eteläosassa saarta tuotetaan suolaa ja sitä tulee vaatimattomat 20 000Tonnia tunnissa, itsekkin sitä olisi saanut mennä keräilemään, mutta meillä veneessä tuntuu kyllä suolaa riittävän niin sisä kuin ulkopuolellakin. Skootterimme oli perus 50cc mopedi joka kulki kahden hengen kuormalla jopa 70km/h mutta ylämäkiin vauti saattoi tippua jopa alle kahden kympin. Kypäriä vuokraamosta ei edes ehdottu joten painelimme tukkahulmuten ympäri saarta. Flamingoja onnistuimme näkemään yhdellä lammikolla, mutta olivat sen verran kaukana että kuvaaminen oli hankalaa. Aaseihin, liskoihin ja vuohiin sensijaan "törmäsimme" jokapuolella. Saari on melko tasainen ja matala joten tuulet ovat kovia myös saaren keskiosissa. Puita ei saarella paljon ole, enemmänkin kaktusmetsiä. 
Lauantaina kävimme tilaamassa veneen salongin alapunkkiin myrskylaidat, paikallinen ompelimo tekee maanantaiksi. Teimme diilin myös Panamaan agentin kanssa, jotta kanava touhu sujuisi ongelmitta. Tarjouksia todella kannatti pyytää muutamilta agenteilta koska kokonaisuuden hinta erot olivat yli 200$ pelkistä agenttipalveluista. Lisäksi valitsemamme agentti on hoitanut muutamien muidenkin suomalaisveneiden hommat kehujen kera. Ilmoitamme miten suureksi lopulta Panaman kulut tulevat kunhan kaikki on hoidettu, halpaa se ei ole.  Näillä näkymin lähdemme kohti Panamaa keskiviikkona, jotta emme saapuisi perille ainakaan viikonloppuna. Ylityölisä Panaman viranomaisilla viikonloppuisin 130$, ei kiitos. Panaman kanavaa varten meidän täytyy vielä vaihtaa ainakin yksi knaappi, jotta sulutuksessa käytettävät 22mm köydet mahtuvat knaappeihin.

Kuvat ovat vähän sekaisin kun tabletti taas touhuaa omiaan..


Gotomeer järvi

Mikko tekemässä diiliä skootterin vahtimisesta
Diili näytti onnistuvan
Aaseja saarelta löytyy paljon, kaikki vapaina.
Pinkit pallerot vedessä ovat flamingoja
Suolavuoria ja vedenhaihdutus altaita

Näkyvyys vedessä kymmeniä metrejä
Joku sammakko?
Gotomeer jälleen
Veden asukkaita
Ohhoh, taas sama järvi
s/y Saluki, Suzanne ja Mart
Kun puuta ei paljon ole voi aidan tehdä näinkin
Sataman asukkeja, roskiksilla näitä kavereita asuu neljä (siis liskoja)
Tämä kaveri pitää huolen reviiristään ja takana windexlokit (näyttävät tuulen suunnan)

1 kommentti:

  1. Jei! Muistaakseni amazing racessa on kisailtu josksu tuolla suolavuorilla suolan keräämisessä ja niiden piti löytää sieltä kasasta joku avain :-) Terkkuja!!!
    T: Ella

    VastaaPoista