11.12.2014 Tutukakalta otettiin suunnaksi Omaha cove johon matkaa oli n. 45nm. Siis aikalailla maksimi päivämatka ja lisäksi päivä oli jälleen tuuleton joten moottorille oli töitä. Perille Omaha covelle päästyämme totesimme sen olevan ankkuroinnin kannalta täysin suojaton, koska kaikki kelpo paikat olivat täynnä poijuja. Siis meidän 2008 vuoden opaskirjamme jälkeen paikat on hieman poijuilla täyttyneet... Siispä matkamme jatkui seuraavat 13nm ja päädyimme Kawau islandille school house bayhin. Ankkuri ehdittiin laskea juuri ennen auringonlaskua. Onneksi Uudessa-Seelannissa on päivät pitkiä ja valoa riittää aikaisesta aamusta pitkälle iltaan. Kawaulla ei ole minkään sortin kauppoja teitä eikä juuri muutakaan. Polkuja toki Kawaulta löytyy paljonkin mitä talsia, mutta meidän siellä ollessamme taisi olla vain muutama tunti päivässä ilman sadetta. Kawaulta olisi kulkenut lautta pääsaarelle 4nm/25$/per naama/ suunta, eli kauppareissulle olisi tullut hintaa 100$.
Kawaulta siirryimme kauppojen ja tuoreen ruuan perässä Waiheke saarelle 25nm 13.12.2014 lauantaina. Radiosta kuuntelimme päivän mittaan jatkuvasti kovenevia tuuliennusteita tulevalle yölle ja seuraaville päiville. Aamulla radiossa varoitettiin kovasta tuulesta, myöhemmin galesta ja lopuksi myrskyvaroitus 55kt tuulta ja puuskissa 65kt. Sen mukaan valitsimme ankkuripaikan ja laskimme veteen kaksi ankkuria samassa ketjussa. Vettä ankkuripaikalla alavedellä 2.5metriä ja ketjua ulkona 50metriä.
Tätä kirjoittaessa 16.12.2014 tuuli tuivertaa ulkona 25-45kt ja kohta on tarkoitus yrittää kumiveneellä rantaan julkaisemaan näitä unohtuneita päivityksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti