tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kohti Panamaa

             25.03.2014 Tiistaina suuntasimme Bonairella tulliin uloskirjautumaan. Bonaire teki jälleen mukavan yllätyksen kun selvisi ettei ulos eikä sisään kirjautumiset maksaneet mitään. Tiistaina ennen auringonlaskua pakkasimme kumiveneen pakettiin ja se laitettiin keulapiikkiin. Laitoimme myös paikat matkakuntoon. Säätiedot tarkastettiin ja luvassa olisi heikkoja ja kovia tuulia, tuulen suunnat kuitenkin hyvät.
           26.03.2014 Keskiviikkona klo 7.30 irrottauduimme poijusta ja lähdimme ensiksi sataman tankkauslaiturille ottamaan dieseliä ja vettä. Oli muuten ensimmäinen kerta sitten Teneriffan kun olemme olleet veneellä missään laiturissa.  Diesel maksoi hiukan yli 1€/litra ja vesi muutaman sentin/litra. Kun tankit taas oli riittävän täynnä aloitimme varsinaisen matkan jonka pituus oli n.760nm. Siis aikaa varattiin matkaan yli viikko. Heti sataman suuaukolta poistuttuamme otimmekin keulapurjeen auki ja vauhtimme nousi heti yli viiden solmun. Illan mittaa tuuli vielä kääntyi niin että pääsimme ajamaan sivumyötäistä ja taas vauhtimme kasvoi. Aaltoa tuli kolmesta eri suunnasta. Bonairelta lähdettäessä on tärkeää ottaa tarpeeksi välimatkaa Aruban rannikkoon joka on todella matalaa ja siellä aallokko voi kasvaa todella ikäväksi. Suuntasimme siis 2000m vesiin suoraan.
           27.03.2014 ensimmäinen vuorokausi oli takana ja niin myös 152nm (linnuntietä). Emme edes tienneet että allegrolla tuollaisia vauhteja voi ajaa, mutta ei siinä kyllä valittamaankaan ruvettu. Torstai meni vakaissa tuulissa oikeastaan mihinkään koskematta, aaltojakin tuli enään vain kahdesta suunnasta joskin vähän edellis päivästä kasvaneina. Vauhtikin pysyi hyvänä ja itseasiassa vain kasvoi illan mittaa. Alkoi jopa päivän mittaan mietityttämään että pitäisikö jarrutella vauhdissa, koska luvatut kovat kelit olisivat perjantaina ja kovimmat tuulet oli luvattu juuri Kolumbian kulmille. Kolumbian kulmille olimmekin tulossa yhtä vuorokautta aikaisemmin mitä olimme laskeneet, ja sinne oli luvattu 35-40knots tuulia... No mutta, eihän kukaan rupea hienoa kulkua jarruttelemaan vaan antaa mennä vain.
           28.03.2014 perjantai. Aamulla taas katsottiin vrk matka ja se olikin nyt 154nm. Aamulla tuuli oli rauhallista, mutta maininki ja aallokko olivat jo selkeästi kasvaneet. Taivaalle ilmestyneet cirrus pilvetkin kertoivat että tuuli olisi yltymässä. Päivän mittaan tuuli kovenikin vihaisten puuskien kera. Ongelmia ei kuitenkaan juuri syntynyt koska autopilotti ja tuuliperäsin yhdessä hoitivat homman hienosti pienen keulapurjeenkulman kanssa.  Päivä ja yökin meni hyvin aallokon pikkuhiljaa kasvaessa.
         29.03.2014 lauantai. Taas aloitettiin aamu rutiinin omaisella aamupalalla ja vuorokausimatkan tarkastuksella. Nyt oltiinkin menty 139nm / vrk.  Aamulla saimme ison aallon kylkeemme (edelleen ristiaallokkoa) Tuntui että vene menisi kyljelleen, mutta eihän se mennyt. Onneksi molemmat olimme veneessä sisällä aallon jysähtäessä kannelle. Voimaa sillä oli sen verran että vene kääntyi välittömästi sivuttain tuuleen ja samassa hötäkässä myös tuuliperäsimen peräsinlapa hajosi (vain akseli jäi paikalleen, sekin vääntyneenä), myös tuulipeäsimen tuulilapa vääntyi. Avotilaan saimme myös noin 100litraa vettä joka kyllä äkkiä tyhjenikin. Muita ongelmia tuo aalto ei tuottanut. Jatkettiin matkaa siis pelkän sähköisen autopilotin ohjastamana, se ei tuottanut ongelmaa koska tuuli oli jo ruvennut kevenemään ja aaltokin oli jo saanut pituutta eikä pelkästään korkeutta.
        30.03.2014 sunnutai. Tuuli oli maltillista ja vain hieman rullatulla genualla matka jatkui. Aallokko oli ja tasoittunut kummasti ja matkan teko oli taas melko tasaista. Sunnuntaina alkoikin tiukka laskenta että millaista vauhtia täytyy ajaa jotta ei satu Panamaan pimeällä. Tulos oli että vähintään 5kt on vauhtia oltava jatkuvasti ja sillä vauhdilla olisimme satamassa juuri ennen auringonlaskua.
         31.03.2014 maanantai. Yöllä jouduimme käynnistämään koneen jotta saimme pidettyä viittä solmua vauhtinamme. Kone kävikin sitten satamaan asti eli n.15tuntia yhteen soittoon. Onneksi tuulta oli kuitenkin matkan loppuun asti sen verran että se hoiteli etenemisestä suurimman osan. Pääsimmekin Shelter bay marinaan klo 18.00 paikallista aikaa ja puolen tunnin päästä aurinko olikin jo laskeutunut. Satamaan meidän opasti omalle paikalle todella ystävällinen "iltavahti". Sanoi että antoi meille hyvän paikan koska kukaan muu ei illasta ollut päättämässä paikoista, normaalisti pienet veneet on perimmäisessä laiturissa perällä...
         01.04.2014 tiistai. Olemme hoidelleet maahantulo muodollisuuksia ja ne on ainakin toistaiseksi menneet hyvin helposti ja vieläpä ilman rahaa. Nyt odotamme että agenttimme Erick saapuu paikalle ja luultavasti kertoo mitä kaikkea meiltä on jäänyt hoitamatta (jotain varmasti jäänyt tekemättä kun rahaakaan ei olla menetetty). Sataman hinta on 1$/ft eli meille 27us$/vrk. Sataman palvelut ovat hyvät ja paikka turvallinen.  Tavattiin täällä myös tuttuja joihin tutustuimme Barbadoksella.

Tuuliperäsimen peräsinlapa...


1 kommentti:

  1. Hyvä, että pääsitte perille, lähes ehjinä:-) Vähän kauhuissamme katseltiin säätietoja ja teidän etenemistä.
    T. Maiju ja Juha s/y Panthera

    VastaaPoista