tiistai 30. syyskuuta 2014

Matka Samoalle

Matka Samoalletyövoi 17.09.2014 klo 06.30. Matkan pituus 1177nm ja se ei mennyt ihan ilman kommelluksia. Ensimmäisenä yönä tuuliperäsimen kannakkeesta katkesi kaksi 8mm pulttia ja olikin vähällä ettei koko tuuliperäsin tippunut veteen. Onneksi ylemmät kannakkeet piti hökötyksen vielä kuitenkin poissa vedestä. Ensimmäiset kaksi vuorokautta päästiinkin purjein mutta sitten tuuli lopahti ja ajoimmekin moottorilla lähes 5vrk. Dieseliä säästääksemme pidimme matkavauhdin moottorilla n.3.5kt kulmilla ja moottorimme vei ainoastaan 0.5litraa tunnissa, siis uskomattoman vähän. 4.5kt vauhdissa moottorimme hörppii litran tunnissa. Viimeiset kolme vuorokautta päästiin puhtaasti purjeilla ja hyvää vauhtia.Päivämatkat oli yli 130nm. 270nm ennen Samoaa autopilottimme lopetti toimintansa (porakoneen moottori jaksoi siis yli 3000nm). Autopilottia ei tällä kertaa saatu korjattua vaikka pilssipumpun moottori kyllä kävi mielessä, mutta toisaalta se pumppu on ehkä tärkeämpi kuin autopilotti? Siis ohjasimme viimeiset 48tuntia venettä käsipelillä, koska autopilotti ja tuuliperäsin olivat poissa pelistä. Oli sitten muuten ensimmäinen kerta sitten Suomen jälkeen kun purjehdimme käsiohjauksella. Ihan hieno tunne kokeilla purjehdustakin joskus ihan itse. Viimeisenä yönä olimme jo liian lähellä Samoaa ja pimeää oli joten satamaan ei ollut mitään asiaa. Käänsimmekin veneen keulan tuuleen ja menimme molemmat muutaman tunnin unille. Perille saavuimme klo 08.00 maanantai aamulla ja edellispäivää tai toisaalta sunnuntaita emme koskaan edes eläneet. Syy miksi menetimme yhden päivän on se että aikavyöhyke vaihtui -12tunnista +13tuntiin, siis 25tunnin muutos. Sataman kulmille päästyämme soitimme radiolla satamaan ja pyysimme lupaa tulla satamaan. Satamasta tulikin moottorivene meitä vastaan ja kertoi kummalle puolelle fenderit tulee laittaa jne. Erittäin hyvä palvelu ja soittivat paikalle kaikki maahantuloon tarvittavat viranomaiset. Veneellämme kävikin sitten neljä eri henkilöä papereita täyttelemässä. Paikallisilla miehillä täällä on usein hameet tai jotain sen tyyppisiä vaatteita. Niin ja Samoalla Apian kaupungin keskilämpötila on vaivaiset  29°C, siis tarkoittaa että on kuuma! Päivisin helposti yli 35°C...

Satamassa olemme täällä siksi että se on vähän niinkuin pakollista, tai voi ankkurissakin olla, mutta maksaa täytyy kuitenkin(?).  Sataman hinta ei ole mikään paha. Me maksamme n.10€/vrk ja olemme aisapaikassa johon mahtuisi yli 60jalkainen venekkin. Sataman hinta sisältää sähkön, veden, suihkut ja vertioinnin. Satamassa on paikkoja n.20kpl yhdessä laiturissa, toinen laitureista on tuhoutunut täysin jokunen vuosi sitten myrskyssä. Purjeveneitä täällä on nyt seitsämän, eli tilaa löytyy.

Niin ja pienenä lisäyksenä hajosihan meillä myös spiirapuomin päätehela matkalla tänne.
Suomessa aloitin myös testin miten paljon on eroa Sika tiikinsaumaus massalla ja Bilteman versiolla. Yksi avotilan luukuista on saumattu tuolla bilteman töhnällä ja muut Sikalla. Biltemän töhnä on nyt siinä kunnossa ettei sen päällä voi edes istua, se on tahmeaa kuin terva ja sotkee kaiken. Sika saumat ovat täysin muuttumattomat eivätkä sotke. Täytyy siis luukun saumaukset tehdä uusiksi kun vaan löytyisi jotain sopivaa töhnää saumoihin.

Homeless satamassa
Auringonlasku matkan varrelta
Oli meillä myös kalaonnea
Viranomainen työvaatteissaan

1 kommentti:

  1. Näköjään teilläkin tuntuu olevan väline rikkoja mutta hienosti teidän matka on edistynyt

    VastaaPoista