lauantai 8. marraskuuta 2014

Hyvää isänpäivää

Oikein hyvää Isänpäivää kaikille maailman isille 09.11.2014!

Me ollaan täällä Tongalla odottamassa sääikkunaa ja lähtöä Uuteen-Seelantiin. Viime maanantaina 12 venettä kirjautui jo ulos maasta ja oli valmiina lähtöön, mutta viime hetkillä tuli säistä uutta tietoa ja trooppisen myrskyn varoitus. Tuo myrsky on nyt parhaillaan pyörimässä Tongatapun eteläpuolelle n. 500km päässä, tännekkin se hieman kovempaa tuulta aiheuttaa. Itseasiassa se ei edes täytä myrskyn kriteerejä toisin kuin lupailtiin, mutta kyllä tuolla merellä varmasti vähän keikuttaa. Niin ja kaikki nuo 12 venettä jotka jo uloskirjautuivat odottavat täällä edelleen lähtöä, muiden n.20 veneen kanssa.
Meillä täällä aika on mennyt ihan mukavasti ja tuttuja veneitä on paljon taas täälläkin. Illallisista meidän ei ole paljoa tarvinnut huolia sillä meitä on sen verran tiuhaan tahtiin illallisille kutsuttu, että emme laihtumaan pääse. Aina kaupungilla käytyämme olemme käyneet syömässä n.2€ maksavat lounaat jotka ovat Tongan tyyliin normaalisti mahtavan kokoisia. Myös tuolle lautalla kaupungille menoon on löydetty vaihtoehto. Homelessilla kävimme tuossa yksipäivä hieman isommin ostoksilla, mukana oli myös Anna, Darek, Lilly ja Matteo. Takaisin tullessa kyytiimme olisi halunnut vielä neljähenkinen perhe, mutta ei Homelessin tilat ehkä kymmenelle riitä?
Tongalla ollessa kannattaa hyödyntää myös edullinen hammaslääkäri, tosin parhaiten se homma hoituu Vavaun saarella. Täällä Tongatapulla sitä yritimme muttakun on kyse isosta kaupungista niin usein on isommat jonotkin. Emme siis päässeet hampaidenpaikkaus touhuihin...
Jostain kummallisesta syystä saadusta inspiraatiosta ollaan myös aloitettu sisustan lakkaushommia, tosin vain ihan pieni osa kerrallaan, kun elämäänkin pitää samaan aikaan mahtua.

Pangaimotu
Oikea baari?

Kukka
Joku hedelmä, vihannes tai jotain sellaista
Täysikuu
Paikallinen pukeutumistyyli
Kirkko
Paikallista sanastoa
Synttäreitä viettämässä
Synttärisankari keräsi muutamia muistoja paikallaolijoilta

45ft katamaraani ilman moottoria
Paikalliset hoitsuopiskelijat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti