sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Langkawi - Koh Samui scootterimatka




Scootterireissu Thaimaaseen:
Pirjo siis Mikon äiti oli pyytänyt meitä käymään koh Samuilla. Pirjo ja Pentti olivat siellä viettämässä synttäreitä. Pentillä oli 60v synttärit ja Suomesta oli mukana hänen lapsensa ja lapsenlapset.
Kun tuo koh Samui Thaimaassa on "vain"  reilun 550km päässä Langkawilta, niin päädyttiin että matka taittuu kyllä scootterilla. Kaverimme Tanya ja Jarrod innostuivat asiasta myös. Päädyttiin siihen että naiset menee julkisilla ja miesväki motskareilla. Tietenkin aina kisaillen onko julkiset nopeampi ratkaisu vai oma kyyti.
Langkawilta matka alkoi lautalla mantereen puolelle(taisi hinta olla reilu 10€ sis. scootterin ja 2henkeä). Mantereen puolella naiset lähti omille teilleen ja me suunnattiin rajanylityspaikalle. Rajan ylitys oli ihan lastenleikkiä ja paperihommat nopeita. Jokusen tunnin ajelun jälkeen saavuttiin Hat Yai:hin. Jarrodin kanssa hommattiin hotellihuoneet rautatieaseman kulmilta ja pian naiset ilmestyivätkin junalla  paikalle. Kaupungista löytyy muuten Homeless bar joka kannattaa ehdottomasti käydä testaamasaa. Hyvät burgerit todellakin.



Naiset olivat saaneet tarpeeksi junista ja päätyivät kokeilemaan bussia, nyt kohteena oli ferryterminaali josta pääsee koh Samuille (matkaa n.350km). Motskarireittimme vei pitkin Thaimaan itärannikkoa. Pääsimme lopulta ferryterminaalille muutamien kiemuroiden kautta. Tarkoituksemme oli että tarkastetaan vaan ferryaikataulut ja otetaan hotelli yöksi ja mennään aamulla koh Samuille. Toisin kävi, ferry oli juurikin sopivasti lähdössä tunnin päästä ja hypättiin kyytiin. Matka oli jälleen halpa n.10€ sis. scootterin ja 2henkeä. Pimeän jo tultua saavuttiin Samuille.  Ajeltiin vielä saaren toiselle puolelle josta napattiin halpa hostelli yhdeksi yöksi.  Päivän reissu oli kestänyt n. 14 tuntia ja tilannetta ei hirveästi helpottanut että minä (Mikko) olin ollut jo pari päivää kuumeessa, yli 38c°.

Seuraavana päivänä ajeltiin Pirjon ja Pentin hotellille. He olivat mukavassa hotellissa meren äärellä. He olivat jo aikaisemmin kertoneet että järkkäävät meille majoituksen Samuilla. Se mitä olivat meille järjestäneet olikin jo suurempi yllätys. Paikka oli hieno, varsinkin pienessä veneessä eläville(ehkä kelpaisi monelle muullekkin), KIITOS!

Koh Samuilla vietettiin viikko joka meni kyllä vauhdilla. Paluumatkalle naiset hommasivat suoraan matkat koh Samui - Satun josta pääsee lautalla Langkawille. Mostkareitti vei tällä kertaa moottoritietä pitkin Satuniin, päivälle tuli kilsoja reilu 500. Voi scootteri parkaa! Oltiin perillä jo ennen naisten bussia vaikka he lähtivätkin pikalautalla Samuilta. Heidän matkallaan taisi olla viisi bussin vaihtoa... Yö Satunissa ja siitä naiset hyppäsivät lauttaan ja Langkawille. Scootteria ei saa lauttaan Langkawilla, joten meidän täytyi ajaa Malesiaan kuola Perlisiin josta olimme matkamme aloittanutkin. Sieltä saimme autolautan buukattua ja pääsimme takaisin Langkawille.

Kokemuksen arvoinen keikka jonka tekisin vielä uudestaankin. Vielä kun olisi hieman isompi menopeli niin matka taittuisi kaksipäällä mukavasti.

Kuvia laitan myöhemmin. Tällä hetkellä ongelmia hitaan yhteyden kanssa.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Me tehtiin se!

Kuumaa touhua tuo maalaus välillä



Kun kuvan sopivasti rajaa niin maisemat näyttää ihan ok.

Tedy auttaa aina tarpeen tullen maalaushommissa.

Marine laadun vaneria upposi sisustaan 6 levyä.




Jarrod oli suurena apuna kannen maalauksessa, saatiin kolmessa päivässä kaikki kansirakenteet maalauskuntoon ja maalattua. Suuret kiitokset vaikket tästä mitään tajuakkaan Jarrod!


Meidän työkatos kahden veneen välissä...

Tiikkiset varvaslistat ovat "kadonneet".
Kaikki pehmyt tiikki otettiin pois ja täytettiin epoksikitillä ja lopuksi kuidutettiin yli. Tietysti pieniä parannuksia niihin tehtiin samalla.
Vesillelasku sujui hienosti


Vesillä on paljon parempi olla ja hieman viileämpääkin tuulenvireen vuoksi.


torstai 9. marraskuuta 2017

Mistä tämän kaiken osaa aloittaa?

Päivitykset kun ovat jääneet vähiin niin nyt olisi paljonkin kerrottavaa.
Edes enään varmaan muistakkaan mitä kaikkea ehtinyt tapahtua..

Vene saatiin tosiaan maalattua. Ulkoa kaikki maalatut pinnat uusittiin. Urakasta kertonee hiaman se että esim. 2komponentti Polyuretaanimaalia kului ainakin 12litraa, Epoksimaalia 10litraa, Laminointi epoksia yli 10litraa ja paljon kaikkea muuta...

Sisustaan upposi 6levyä vaneria yli 20m2 keinonahkaa. Kontaktiliimaa ainakin 10litraa. Neljä joogamattoa lämpöeristeiksi jne. Hommat tosin sisustan uusimisessa ei edes vielä valmiit...

Käytiin myös lomareissulla Thaimaassa, Koh Samuilla. Ettei homma menisi liian helposti niin Mikko teki reissun scootterilla 9vrk. reilu 1500km.

Ongelmia oli taas moottorin kanssa kun Ranskalaiset sähköt häiriintyy, pilssipumppu tietenkin myös hajosi viimeisenä päivänä telakalla jne...

Tämä nyt taitaa olla enemmänkin alustava muistilista itselleni. Tämän pohjalta jos saisin aikaa kirjoitella noista hommista hieman lisää pikkuhiljaa.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Homeless taas vesillä!

Ensiksi pitää pyytää anteeksi pitkäksi venähtänyttä aikaa blogin päivityksen suhteen...
Eikä nytkään paljoa parempaa infoa ole luvassa.
Haluan vain sanoa että Homeless laskettiin takaisin veteen sunnuntaina 05.11.2017 ja kaikki hyvin. Sisusta veneessä vielä hieman kesken, mutta 70% siitäkin valmiina.



Laitan pian tulemaan parempaa päivitystä/infoa...

torstai 14. syyskuuta 2017

Jooo-o

Viime päivityksestä on jo reilusti aikaa ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Vaikea aloittaa edes kirjoittamaan ja puolet asioista jo unohtunutkin... Nyt kumminkin pientä päivitystä.

Maalit sitten ei päättänyt kovettua koskaan.
Kovetin ei toiminut maalissa lainkaan. Hirmuisen kivaa hommaa kaapia puoliksi kovettunutta maalia veneen kyljistä. Homma tehtiin maalinpoistoaineella. Paikallinen maalinpoistoaine on todella tiukkaa tavaraa, tuhoaa kaiken mihin sillä koskee( myös ihon).
Vene jäi tämän näköisenä odottamaan kun me lähdettiin Vietnamiin lomalle/Visa runille.


Aloitetaan Vietnam ruokakuvin










Vähän historiaa sotamuseon kautta
Museossa Suomi oli mainittuna jokusen kerran...







Takaisin tähän päivään...









Reissu Vung Tau:hun







Takaisin Saigoniin (Ho Chi Minh city)





Viimeisenä, muttei vähäisempänä. Vietnamilainen kahvi!


Luultavasti tähän vielä joku päivä jaksetaan kuvatekstejä lisätä, ja videota myös ehkä tulossa... 











maanantai 21. elokuuta 2017

Töitä ja lomaa

Meidän tuttumme oli jo aikaisemmin maksanut meille pari yötä hotelliin. Ajateltiin että on hyvä aika käyttää tilaisuus..
Maalaukset kyljistämme tuhottiin keskiviikkona ja kyseltiin heti vapaata huonetta. Saimme huoneen vasta perjantaille. Teimme ajankuluksi hieman hommia Homelessin varvaslistojen kimpussa. Yllättävän kova homma kuiduttaa varvaslistat. Ollaan päästy vasta toisen kyljen puoleen väliin. Ongelmana on useimmiten sää. Joka sataa tai on liian kuuma. Laminoinnit pitäisi saada tehtyä aamulla tai illalla, muuten epoksin kanssa työskentelyyn on aikaa vain n.10min tai jopa alle.
Käytiin torstaina taas Gunung Rayan portaat (4286 askelmaa) kävelemässä ylös. Tällä kertaa vain ylös. Kaverimme Scott ajoi skootterimme ylös ja käveli alas, jossa hänen scootterinsa odotti.

Jo ennen portaiden alkua meidän matkaamme liittyi koira.
Se sai nimekseen Tyttö.

Portaan on todella paljon kevyempää kavuta ylös kun ei tule kaatamalla vettä.

Tyttö kapusi portaista edellämme ja toimi oppaana.

Kun portaita oli takana n.3600 tuli Scott meitä vastaa.
Tyttö lähti Scottin mukana portaita alas (alku matkan Scottin sylissä).
Hyvä niin koska muutoin olisi Tyttö joutunut yksin menemään portaan alas, meidän hypätessä portaiden jälkeen scootterin selkään.

Gunung Raya tarjoaa kauniit maisemat silloin kun ei ole pilvessä tai sateista.
Tällä kertaa ylös kapuaminen vei n.1h 30 min. Ehkä joku päivä vielä alle 1tuntiin.
Maisemat The Crowded House majatalolta
Kauniit maisemat, hyvällä sijainnilla ja lisäksi rauhallinen.

Tomy koira asuu nykyisin myös The Crowded Housessa.
Tomy oli aikaisemmin meillä usein veneellä hoidossa, ja kun hieman vielä kasvaa lähtee Austraaliaan.

Tomy on kasvanut paljon ja nykyisin tottelee lähinnä Ranskan kielisiä käskyjä:) Pari yötä riitti hotelli majoitusta ja oli oikeasti kiva palata taas kotiin, eli Homelessiin.

Trawel lift roikottaa edelleen venettä, josta on pitänyt köli maalata jo lähes viikon. Eilen kuitenkin aloittivat siihen hieman hitsauksia tekemään, jotka eivät vaadi tosin veneen nostamista. Jos eivät olisi kiirehtineet tuon veneen nostossa olisi meidän kylkien pohjamaalit säästyneet...