Näytetään tekstit, joissa on tunniste Malesia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Malesia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Langkawi - Koh Samui scootterimatka




Scootterireissu Thaimaaseen:
Pirjo siis Mikon äiti oli pyytänyt meitä käymään koh Samuilla. Pirjo ja Pentti olivat siellä viettämässä synttäreitä. Pentillä oli 60v synttärit ja Suomesta oli mukana hänen lapsensa ja lapsenlapset.
Kun tuo koh Samui Thaimaassa on "vain"  reilun 550km päässä Langkawilta, niin päädyttiin että matka taittuu kyllä scootterilla. Kaverimme Tanya ja Jarrod innostuivat asiasta myös. Päädyttiin siihen että naiset menee julkisilla ja miesväki motskareilla. Tietenkin aina kisaillen onko julkiset nopeampi ratkaisu vai oma kyyti.
Langkawilta matka alkoi lautalla mantereen puolelle(taisi hinta olla reilu 10€ sis. scootterin ja 2henkeä). Mantereen puolella naiset lähti omille teilleen ja me suunnattiin rajanylityspaikalle. Rajan ylitys oli ihan lastenleikkiä ja paperihommat nopeita. Jokusen tunnin ajelun jälkeen saavuttiin Hat Yai:hin. Jarrodin kanssa hommattiin hotellihuoneet rautatieaseman kulmilta ja pian naiset ilmestyivätkin junalla  paikalle. Kaupungista löytyy muuten Homeless bar joka kannattaa ehdottomasti käydä testaamasaa. Hyvät burgerit todellakin.



Naiset olivat saaneet tarpeeksi junista ja päätyivät kokeilemaan bussia, nyt kohteena oli ferryterminaali josta pääsee koh Samuille (matkaa n.350km). Motskarireittimme vei pitkin Thaimaan itärannikkoa. Pääsimme lopulta ferryterminaalille muutamien kiemuroiden kautta. Tarkoituksemme oli että tarkastetaan vaan ferryaikataulut ja otetaan hotelli yöksi ja mennään aamulla koh Samuille. Toisin kävi, ferry oli juurikin sopivasti lähdössä tunnin päästä ja hypättiin kyytiin. Matka oli jälleen halpa n.10€ sis. scootterin ja 2henkeä. Pimeän jo tultua saavuttiin Samuille.  Ajeltiin vielä saaren toiselle puolelle josta napattiin halpa hostelli yhdeksi yöksi.  Päivän reissu oli kestänyt n. 14 tuntia ja tilannetta ei hirveästi helpottanut että minä (Mikko) olin ollut jo pari päivää kuumeessa, yli 38c°.

Seuraavana päivänä ajeltiin Pirjon ja Pentin hotellille. He olivat mukavassa hotellissa meren äärellä. He olivat jo aikaisemmin kertoneet että järkkäävät meille majoituksen Samuilla. Se mitä olivat meille järjestäneet olikin jo suurempi yllätys. Paikka oli hieno, varsinkin pienessä veneessä eläville(ehkä kelpaisi monelle muullekkin), KIITOS!

Koh Samuilla vietettiin viikko joka meni kyllä vauhdilla. Paluumatkalle naiset hommasivat suoraan matkat koh Samui - Satun josta pääsee lautalla Langkawille. Mostkareitti vei tällä kertaa moottoritietä pitkin Satuniin, päivälle tuli kilsoja reilu 500. Voi scootteri parkaa! Oltiin perillä jo ennen naisten bussia vaikka he lähtivätkin pikalautalla Samuilta. Heidän matkallaan taisi olla viisi bussin vaihtoa... Yö Satunissa ja siitä naiset hyppäsivät lauttaan ja Langkawille. Scootteria ei saa lauttaan Langkawilla, joten meidän täytyi ajaa Malesiaan kuola Perlisiin josta olimme matkamme aloittanutkin. Sieltä saimme autolautan buukattua ja pääsimme takaisin Langkawille.

Kokemuksen arvoinen keikka jonka tekisin vielä uudestaankin. Vielä kun olisi hieman isompi menopeli niin matka taittuisi kaksipäällä mukavasti.

Kuvia laitan myöhemmin. Tällä hetkellä ongelmia hitaan yhteyden kanssa.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Eläinblogi

Sen verran kaikkia kolmea blogin lukijaa ollaan kiusattu koira, kissa ym. päivityksillä että alkaa olla jo aika vaihtaa blogin nimeä. No ainakaan tätä ei kyllä mitenkään purjehdusaiheisena blogina enään voi pitää.

Sen kunniaksi aloitetaankin tänään apinoilla ja siirrytään lopuksi autoihin. Loogista? Pääsette kuitenkin helpolla kun ei tarvitse kuin kuvia katsella.

Käytiin kadun varrelta ostamassa mangostiinejä.
Kauppiaalla sattui olemaan sylissään pienen pieni apinan poikanen.
He syöttivät sitä rambutanilla (hieman litsin tyyppinen hedelmä)
Tässä vielä kuva mangostiinistä.
Oikein hyvää ja ilmeisesti myös tervellistä.

Käytiin moikkaamassa Tomy koiraa eilen.
Reilu viikko oli edellisestä näkemisestä ja hyvinhän se näyttää jaksavan ja viihtyvän hotellissa...

Jos auto ei muuten erotu joukosta, niin kannattaa siitä tehdä kärsineen näköinen

Kyseinen pirssi oli tarroitettu ja pinnoiltaan todellisuudessa virheetön.


Hiiriongelmistamme ollaan päästy eroon. Tiimimme kaksi koiraa + kissa toimii hyvin. Naapurin kissakin oppinut tikapuita kiipeämään Homelessiin. Välillä yöllä pyöriikin kannella ja yrittää sisäänkin päästä. Nyt vain saisi pari päivää pysyä poissa veneeltä jotta avotilan maalauksiin ei tulisi hirveästi kissan tassun jälkiä..


perjantai 16. kesäkuuta 2017

Muutakin kuin veneen korjailua

Tänään käytiin kauniin päivän kunniaksi pyyhkäisemässä kaapelihissillä (Skycab) yhden vuoren huipulle ja vähän maisemia tarkistamassa. Aikaisemmin ollaan jo siellä melkein käyty mutta väen paljouden vuoksi luovuttu ajatuksesta. Nyt täällä on menossa hiljainen turistikausi ja myös kyseiseen häkkyrään pääsi jonottelematta.

Langkawi on kaunis saari

Kyyti kustansi 11€ ja sisälsi myös 3D museon, jonkun sortin planetaarion ja 4D hommelin.

Matkalla otettiin muutamat selfiet.

Yläilmoihin on myös rakennettu silta, aika turhaa?

3D museossa oli ihan hienoja juttuja ja siellä pitäisi saada olla ilman muita ihmisiä rauhassa. En edes vaivautuisi astumaan paikkaan sisään turistisesongin aikoihin...

Enkeleitäkin oli museossa.
Shopping!

Pullopostia...

Kaikki isommat teokset jäi kuvaamatta, muista ihmisistä johtuen...

Homeless on myös päässyt eroon ylimääräisistä maalikerroksista.
Kuvassa myös meidän scootteri joka kuukausi diilillä ei hirveitä kustanna.
Lisäksi bensa maksaa tällä hetkellä n.0,41€/litra joten ei sekään hirveän kalliiksi tule.

Toinen kylki hieman rujomman näköinen.
Homeless on kokenut aikoinaan kovia ja uponnut 1970, jos en väärin muista.
Siitä syystä toinen kylki kirjava kuin sateenkaari. 
Kyseisellä telakalla on tällä hetkellä kolme suomalaista venettä, Homeless mukaan lukien.








torstai 27. lokakuuta 2016

Viimeiset viikkomme Indonesiassa

Belitungilla vietimme viikon. Aika meni hurjalla vauhdilla ja tapasimme paljon uusia ihmisiä. Paikallisia ja myös purjehtijoita, Belitungilla oli samaan aikaan kanssamme Sail Indonesia Rally, toisin sanottuna jonkin sortin ryhmäpurjehdus Indonesian läpi.
Mekin pääsimme tuosta touhusta hyötymään. Menimme eräälle päiväretkelle joka oli tarkoitettu purjehtijoille ja maksumiehenä oli Indonesia.
Retki starttasi aamulla jo varhain ja kesti n.10tuntia. Siinä ajassa kiertelimme bussilla itä- Belitungin aluetta ja nähtävyyksiä. Liikkeellä olimme kahdella bussilla ja saattajana poliisiauto. Poliisia ei kyllä varmasti tarvittu turvallisuuden vuoksi, vaan ehkä peremminkin siksi että heillä oli tylsää/ison maailman tyyliin kuuluu mennä saattueessa?
Muutoinkin meitä kestittiin huolella ja lounaana oli hummeria, rapuja, kalaa ja kaikkea mitä kuvitella voi. Erilaisia esityksiä oli useampiakin ja olipa meille myös laulamassa itse Miss Belitung. No tuon retken toihuista ehkä kuvat kertovat enemmän....
Niin joo ja täytyy vielä muistaa mainita että Belitung oli vähiten roskainen Indonesian saari jota olemme nähneet, ja muutenkin mukava. Belitung on hyvin suosittu lomakohde paikallisten keskuudessa, tulevaisuudessa varmaan myös monen länkkärin.
Belitungilta pyyhällettiin 240nm / 2vrk Kongsa Besar saarelle, 00°05.045S 104°52.253E
Saari on pieni pieni ja ilmeisesti lähinnä kalastajakylä. Rantaan emme menneet, kun saimme lähes heti saavuttuamme kohtalaisen sateen ja tuulen meitä riepottelemaan. Tulipahan suihku otettua, tuntui tosin kuin painepesurilla olisi peseytynyt...
Seuraavana aamuna nostimmekin taas ankkuria joka oli kivasti jumissa. Aikaa nostoon meni n.30min ja se oli oikeastaan hyvä niin, sillä aurinko ehti nousta sen verran, että näimme jo vähän etemmekin matkan alkaessa...
Seuraava kohteemme olikin sitten Mesanak 00°24.008N, 104°32.937E.
37nm matka pyyhkäistiin tuttuun tyyliin moottorilla, onhan moottorointi sitä Aasian purjehduksen ihanuutta. Vastavirrat, sateet ja kaikki muu kiva, kuten kalapyydykset yms. kruunasivat tämän purjehduksen ja tuntui taas jälleen hetken että miksi v*tussa oikeen teemme tätä... Päivällinen järjestyi onneksi meille naapuriveneen toimesta ja säästyimme sentään kokkailuilta. Illalla muutamat paikalliset pojat kävivät meitä moikkaamassa ja juttelemassa sen mitä englannillaan pystyivät. Halusivat tulla veneelle että saavat otettua meistä kuvan porukassa, mikäs siinä. Sen jälkeen pyysin heiltä saada mennä heidän veneeseen kuvattavaksi, ja eipä tullut vastaan sanomisia heiltäkään.
Taas kerran oli vain yön yli stoppi ja matka jatkui 24.10.2016 klo 0520 kohti Sembulang ankkurilahdukkaa n.37nm. Matka taittui jälleen moottorin voimin ja tällä kertaa jopa ilman vastavirtoja, ainakin pääosin. Ankkurilahdukan kulmilla totesimme että jos vielä pyyhkäistään seuraavat 26nm pääsisimme satamaan jossa mahdollista kirjautua ulos maasta. Pieni laskutoimitus ja päädyimme että se olisi mahdollista ennen pimeää. Moottoripurjehtien virtojen auttaman pääsimme parhaillaan 7kt vauhteja ja olimmekin satamassa jo 17.00, eli tuntia ennen pimeää.
Nongsa point marinaa (01°11.801N, 104°05.846E) kiroan kyllä hinnan puolesta ja sijaintikin on kaukana kaikesta, siis kävellen/autolla. Palvelu heillä kyllä loistavaa ja puitteetkin kohdallaan.
Sataman väki hoiteli meidän uloskirjaukset maasta ja se kustansi 1 000 000Rp, eli n.70€.
Ei tarvinnut itse juoksennella konttoreissa, ja hyvä niin. Maksan kyllä moisesta palvelusta jatkossakin heille jos noilla kulmilla olemme, sen verran suuren palveluksen meille tekivät...
26.10.2016 klo0630 lähdettiin satamasta kohti Malesiaa. Jo lähtiessä oli tieto että meidän tulisi ylittää tuo Singaporen edustan laivaliikenneväylä joka sattuu olemaan yksi maailman vilkkaimpia. No tuo väylä ei ollut meidän ensimmäinen ongelmamme. Lähdettyämme liikkeelle, mutta vielä kuitenkin satama altaassa ollessamme koneemme yhtä äkkiä sammui. Äkkiä ankkuri alas ja vene saatiin sillä pysäytettyä turvallisesti. Vika löytyi pian, Diesel hana kiinni. Pikainen ilmaus ja puolen minuutin kuluttua kone taas puksutti. Huh huh, pientä hikeä vain otsalle nostatti...
Tuo laivaväylän ylitys ja hieman reilu kahden tunnin matka Malesiaan Tanjung Pengelin marinaan meni helposti ilman ongelmia. Tai no oikeastaan kyllähän niitä ongelmia oli kiinnittyessä laituriin. Olisi oikeastaan jo ihan oma tarinansa kuinka kaikki voi mennä kerralla pieleen.
1.ajettiin kylkikiinnitykseen laituriin. Mikko siis minä hyppään laiturille keulaköyden kanssa ja se on tietenkin vantin väärältä puolelta jotenkin mennyt. (vantti= vaijeri joka tuota keppiä veneen kannella pitää pystyssä)
2. Voimakas virta alkaa painaa venettä pois laiturista. Vanttiin syntyy kovat voimat eikä venettä saa edes käsi voimin pidettyä paikallaan. Hetken kuluttua tuo ohut köysi pääsi luiskahtamaan keula knaapista ja minä seisoin laiturilla köysi kädessä veneen mennessä virran mukana.
3. Jonnu oli onneksi veneessä ja hoiteli sen komeasti takaisin laituriin. Nyt laitettiin pikaisesti keulaköysi niinkuin kuuluukin.
4.Veneen perän kiinnitysköyttä laittaessa se taas tapahtui, köysi joka on valmiiksi pleissattu silmukalle irtosi knaapista, siis mitä v*ttua tuli pari kertaa mietittyä!!! Jälleen kerran Jonnu pelasti tilanteen ja kerettiin saada hommat kuntoon ennen kuin mitään vakavaa ehti tapahtua. Keulaan lisättiin vielä toinen köysi varmuuden vuoksi.
5.Olimme aikaisemmin ajatelleet pyytää lupaa olla laiturissa yötä, sitä emme enään halunneet virtojen vuoksi. Lisäksi ohimenevä vene tekaisi ison peräaallon ja keikutti venettämme ponttoonilaituria siihen malliin että hirvitti. TERVETULOA MALESIAAN, JEE HYVÄ ALKU!!
Eipä ole köydet koskaan aikaisemmin luistaneet auki ja sitten kerralla sattui kahteen kertaan.Väsyneenä sattuu ja tapahtuu, kun ei oikein keskittymiskyky enää riitä...
Sisäänkirjautumiset hoituivat kohtalaisen helposti ja kaikki toimistot löytyi saman katon alta.
En voi kenellekkään suositella tuota kiinnittymistä sataman laituriin/aallonmurtajaan. Sen tuki/kiinnitys tolpat on ulkoreunalla n.12metrin välein joten eipä siihen isolla veneellä mahdukkaan. Lisäksi knaappeja/pollareita ei juuri ole. Ensi kerralla ankkurointi lähistölle ja dinghillä paperihommiin.
Paperit saatuamme ajelimme reilun mailin verran pohjoiseen ja jäimme joen reunustalle ankkuriin. 27.10.2016 meillä oli varaus Senibong cove marinaan, 01°29.068N, 103°49.974E jonne pöräytimme jälleen moottorilla n.20nm/4 tuntia. Täällä marinassa vietämme nyt jokusen päivän lepäillen...