torstai 27. helmikuuta 2014

St.Lucia

St.Lucialla meidän oli oikeastaan tarkoitus vain pyörähtää. Mutta niinkuin olemme täällä karibialla huomanneet, sellainen pyörähdys voi olla helposti yli viikon tai kaksi. Ja mikäs täällä ollessa, paljon Suomalaisia (vielä enemmän muun maalaisia) joiden kanssa vaihtaa kuulumisia ja yrittää houkutella lähtöön Tyynellemerelle (se ei ainakaan vielä ole onnistunut). Elämä täällä ankkurissa liplatellessa on halpaa, kaupat on täällä ihan hyvin varusteltuja ja paikallis ruokapaikat edullisia. Suihkuun päästään marinaan koska saimme tarvittavat koodit toisilta veneilijöiltä. Paikkana st.Lucian Rodney bay on kyllä ihan kokemuksen ja jumituksen arvoinen. Paikalliset kyläjuhlatkin tuli suomalais poppoolla koettua. Saaren pääkaupungissa Castriesissä ollaan pariin otteeseen pyörähdetty, sieltä löytyy mm. halpoja piraattivaatteita ja iso hedelmätori sekä tuhansia risteilyaluksilla tulleita turisteja. Liikenne on yhtä sekavaa kuin muuallakin ja Hiacebussilla normaalisti liikutaan.
Maijun, Juhan ja Niinan kanssa kävimme myös pienellä patikkaretkellä. Emme päässeet niin pitkälle kuin halusimme, mutta mukava retki kuitenkin. Keräsimme puusta banaaneja, mangoja sekä paipaijan(joka kuitenkin jätettiin metsään). Eli ei turha reissu. 
Niin ja Mikko sai onneksi korjattua mastovalot. Mastoon vedettiin kokonaan uudet sähköt ja sillä selvä. Huipussa taisi vierähtää 1.5 tuntia.
Maanantaina luultavasti lähdemme kohti Martiniqueta.
Ä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti