maanantai 14. huhtikuuta 2014

Homeless ja Panaman kanava

Perjantaina 11.04.2014 oli aikamme suunnata kohti kanavaa. Olimme palkanneet kolme paikallista avuksemme köysimiehiksi (100$/hlö/2vrk), agenttimme järjesti miehet. Saimme mukaamme kolme nuorta miestä joista kaikilla oli reilusti kokemusta kanavasta. Klo 14.00 lähdimme satamasta kohti ankkuripaikkaa ja saimme sieltä kyytiin klo 16.00 advisorin (vähän kuin pilotti, mutta ei ole itse vastuussa mistään). Saimmekin mukavan Juanin jolla oli 23vuotta kokemusta kanavasta. Sitten lähdimme hitaasti kohti sulkua antaen vain tuulen kuljettaa, koska jouduimme odottamaan laivaa. Kun pääsimme lähelle sulkua olikin sen edustalla jo katamaraani n.50ft ja Bavaria 49ft toisiinsa sidottuina. Me menimme myös samaan nippuun ja kiinnityimme katamaraanin kylkeen. Suluissa meidän tehtäväksemme jäi vain mukana olo, koska meidän puolen köysiä hoiteli katamaraani. Colonin puolella on kolme sulkua peräkkäin ja ne menivät näppärästi niputettuina, meidän vain istuessa kannella. Viimeisestä sulusta päästyämme veneet irroitettiin toisistaan ja ajoimme poijuun 5nm päähän yöksi, siellä myös advisorit poistuivat veneistä. Olimme poijussa nyt kylkikiinnityksessä bavariaan. Ennen lähtöä advisor sanoi että seuraavana päivänä uusi advisor tulisi n. klo 7.00, lisäsi kuitenkin että jos luvataan klo 07.00 niin todellisuudessa tulee varmaan 09.00 aikoihin tai myöhemminkin.
Meillä ei ihme kyllä ollut ongelmia majoittaa näitä kolmea nuorta miestä veneeseemme, kaksi heistä nukkui lattialla yksi sohvalla. Tarvittaessa nämä kaverit kyllä olisivat nukkuneet vaikka ulkona, mutta emme heitä sateeseen halunneet jättää. Vain yksi apureistamme puhui englantia (Mario joka on 24-vuotias ja hänellä on köysimiehenä olosta kokemusta peräti jo 9 vuotta). Myös muilla oli kokemusta useista reissuista, mutta Mariolle köysimiehenä olo on pääelinkeino, muut tekevät keikan silloin tällöin.

12.04.2014 lauantai.
Veneille saapui aamulla klo 09.00 kaksi advisoria ja veneitä oli kolme... pienen selvittelyn jälkeen selvisi että meidän advisor saapuisi myöhemmin. Isommat nopeat veneet lähtivät siis ensin ja me jäimme odottamaan vielä noin puoleksi tunniksi advisoriamme poijuun. Saimme advisoriksemme Rickyn joka oli hauska kaveri ja kovasti historiasta kiinnostunut. Hän tunsi myös kaikki köysimiehemme ja niin tunsi kyllä edellis päivän advisorikin. Lähdimme ajamaan kohti Gatun järveä, ja kohti Tyynenmeren puoleisia sulkuja. Ajoimme n.5kt vauhtia ja välillä pieni myötävirta apunamme jopa 6kt. Perille sulkujen luo pääsimme n.16.00 aikoihin. Koska isommat nopeammat veneet olivat aikaisemmin suluilla heidät oli kiinnitetty toisiinsa ja näimme heidän ajavan sulkuun. Me emme kuitenkaan heidän kanssa menneet samaan sulkuun vaan menimmekin viereiseen ja saimme naapuriksi tällä kertaa matkustaja-aluksen. Ehkä n.30m pitkä kanavaristeilyjä tekevä alus. Eikä se ollut yhtään hassumpi naapuri koska, nyt siinä oli vain miehistö paikalla ja turisteilta oli jäänyt ruokaa,jota he tarjosivatkin meille kaikille(grillattuja kanafileitä ja riisiä banaanin kera). Kannattaa siis olla paikallinen miehistö niin ei ole kielimuuria ja he meille ruuatkin saivat hommattua. Sulkujen väliset matkat joiduimme ajamaan itse eli olimme kylkikiinnityksessä vain sulutuksien ajan. Ensimmäisen ja kahden viimeisen sulun välillä on myös pieni järvi. Meitä oli suluissa siis  me, matkustaja-alus ja laiva takanamme. Kahdelle viimeiselle sululle saavuttamme advisorimme ilmoitti että viimeiseen sulkuun ajaminen tulee olemaan hankalaa. Aina kun sulkuportit aukesivat meidät irroitettiin viereisestä aluksesta ja meidän piti tehdä sille tilaa että se pääsee vauhdilla taas uuden sulun perälle ja ehtii kiinnittyä jonka jälkeen taas me kiinnitymme sen kylkeen. Ongelma tässä oli se että takanamme ollut laiva aiheutti sulkuihin kovia virtauksia ja meidän piti yrittää kulkea hitaasti suluissa että naapuri aluksemme ehtisi kiinnittyä ennen meidän tuloamme. Jo ennen viimeistä sulkua huomasimme virtauksen voiman ja yritimme jarrutella pakilla, mutta menetimme siinä vain ohjauksen. Päästiin kuitenkin toiseksi viimeisessä sulussa kiinnittymään viime hetkillä aluksen kylkeen ja homma meni ihan ok. Kun sulkuportit aukesivat viimeiseen sulkuun näimme kuinka vesi pyörteili siellä suurella voimalla, käsky tuli päästää köydet irti ja ajaa pyörteisiin. Heti alussa advisor ilmoitti että pitäisi hiljentää vauhtia. Ilmoitin että ajamme muutenkin jo ilman vetoa ja meillä on 4kt myötävirta. Veneen ohjattavuus oli nolla ilman kaasun käyttöä ja veneemme kulki todellakin liian lujaa. Välillä virtaukset yrittivät kääntää veneemme suluissa poikittain ja niistä selvittiin täpärästi täys kaasutuksilla jolloin ohjattavuus parani, mutta vauhti nousi. Olimme todellakin liian aikaisin matkustaja-aluksen vierellä, he eivät itsekkään olleet vielä kunnolla kiinnittyneet. Onneksi miehistönämme oli todellisia ammattilaisia ja espanjan kielellä kommunikoivat matkustaja-aluksen miehistölle jotka olivat valmiina ja ymmärsivät tilanteen. Lähestyimme alusta nyt n. 3kt vauhdilla ja n. 7-9m liian kaukana sivussa, ilman ohjattavuutta. Pakki huusi täysillä koska edessämme alle 20m päässä olivat sulkuportit odottamassa törmäystä. Sitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut kun miehistömme todella tiesi mitä tehdä. He heittivät pitkät paksut köydet matkustaja alukselle jossa ne saatiin onneksi kiinni ja saimme pysäytettyä veneen köysien avulla. Montaa sekuntia ei olisi enään ollut meidän ja sulkuporttien välillä, se mitä mahdollisessa törmäyksessä olisi voinut käydä en halua edes kuvitella. Köydet oli siis saatu kiinni ja olimme turvassa. Enään odotus että vesi laskee ja portit aukeaa. Kun portit aukesivat oli taas edessämme virtauksia täynnä oleva meri, nyt ei kuitenkaan virrat olleet ongelma kun ei tarvinnut hidastella vaan ajaa vauhdilla. Olimme siis Tyynellä merellä!!!!! Advisor poistui veneeltämme pilottiveneeseen ja miehistömme poistui Balboa yacht clubin veneeseen vuokraamiemme köysien ja fendereiden kanssa.
Viimeisimmän sulun jälkeen tuntui todella hyvälle että olimme käyttäneet 300$ miehistöön. Ilman heidän todellista ammattitaitoa olisimme varmasti korjaamassa venettämme paljon suuremmalla summalla kuin tuo 300$.
Ajoimme ankkuriin vielä n.2nm ja pudotimme ankkurin hieman auringonlaskun jälkeen n. klo.19.00. Olimme väsyneitä, mutta todella onnellisia.

Homeless valmiina lähtöön
Näihin veneisiin kiinnityimme
Sulussa
Advisor Juan
Köysimiehet ottaa hieman päiväunia
Paikallinen poijukiinnitys tekniikka
Pilottivene tuo uutta advisoria
Gatun järvi
Gatun järvi
Joku silta Gatun järvellä
Advisor Ricky
Laiva Menossa kolmanneksi viimeiseen sulkuun 
Tämän kanssa olimme kylkikiinnityksessä



Panama city illan hämärtyessä, me matkalla ankkuriin

1 kommentti: