keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Tongatapu (Tonga)- Opua (Uusi-Seelanti, NZ)

26.11.2014
Vihdoin Opualla! Matkasta ei ole paljon mitä kirjoittaa. Lähinnä 11 päivää ilman tuulia tai tuulien kanssa moottorointia. Jos vain dieseliä olisi ollut enemmän niin matka olisi taittunut päivän pari nopeammin. Toki oli meillä muutamia mukavia purjehdushetkiäkin:)
Säätiedoitukset eivät pitäneet paikkaansa alkuunkaan, vaikka säät tuli tsekattua ennen lähtöä useasta eri lähteestä.
Mikko vihdoista viimein puolentoista vuoden jälkeen korjasi SSB-radion antennin (5min työ merellä tehtynä). SSB:n kautta saatiin kuunneltua säätiedotuksia ja ladattua sääkarttoja tabletille. Kanssamme Tongalta lähti n.30venettä samaan aikaan joten merelläkin juttukavereita riitti usein VHF kantaman päässä. Monia purjehtijoita askarrutti se ettei myös matkalla saadut säätiedotteet pitäneet paikkaansa.
Monet menivät Minerva-riutan kautta ja jäivät odottamaan parempia tuulia, niitä kuitenkaan saamatta.Moottorit saivat siis laulaa myös muissakin veneissä.
Me satuimme olemaan pimeän aikaan Minervan kohdalla, joten se jäi meiltä tällä kertaa näkemättä.
Kalaa saatiin enemmän kuin tarpeeksi. Kerran jopa äkäinen Mahi-Mahi katkaisi meidän siiman(220kg). Muut Mahi-Mahit (x2) oli luokkaa 7-10kg ja oikein herkullisia, myös yksi Tonnikala 3kg kerättiin talteen.
Matkalla näimme myös paljon isohkoja mustia lintuja ja delffiinejä.

1 kommentti:

  1. Onnittelut hienosta Tyynen ylityksestä. Blogianne on ollut tosi hieno lukea, samalla miettien omia tekemisiämme. Brasilia on ollut tosi raskas alue purjehtia, satamat ja ihmiset ovat outoja mutta usein erittäin ystävällisiä ja avuliaita. Hienoa että kaikki on mennyt hyvin teillä ja vene ja miehistö on hyvässä kuosissa. Kiwien maassa on hyvä vähän lepuutella ja nauttia sivistyksen parissa. Jos mahdollista, menkää eteläsaarelle ja Marlborough soundiin, sieltä löytyy maailman parhaat sini-ja muut simpukat sekä osterit. Älkää syökö ostereita Opuan sataman laitureista poimittuina kuten jotkut ranskalaispurjehtijat. Terveisin ja odotellen innokkaana uusia tekstejä teiltä. Hannu ja Auli

    VastaaPoista