Homeless nousi 04.03.2015 keskiviikkona International yacht servicen pihaan. Operaatio meni hieman suomen systeemistä poiketen mastopystyssä. Nosturiauto oli Homelessin painolle ilmeisen sopiva ja jaksoi se jopa dinghinkin nostaa, kun käsin olisi jäänyt tekemättä... Nostossa ei itse juuri tarvinnut olla tekemässä mitään, kunhan seisoi vain osaavien tekijöiden tiellä. No toinen takastaagi piti ottaa noston ajaksi pois....
Ollaan päädytty nyt siihen että veneen rakentelu ja niiden parissa touhuilu on niin kivaa, että maalataan tosiaan veneen kyljet uudelleen. Samalla myös päästiin näkemään veneen pohja, joka on kaikinpuolin kunnossa ja saanee kerroksen myrkkyä pohjaan nyt kun on ylhäällä, vaikkei sille oikeastaan vielä tarvetta olisikaan. Pohjasta kyllä nostossa löytyi kaiken maailman kivaa kasvustoa, mutta olivat paikoissa joissa ei ole myrkkymaalia, esim lapiviennit, lokianturi yms, vaikka nekin oli yritetty maalata kyllä myös sisäpuolelta...
Homeless tulee näillä näkymin viettämään ehkä hieman pidemmänkin tovin tässä maalla lepäillen ja keräten uusia voimia matkantekoon.
Uudessa-Seelannissa on erittäin tarkat säädökset veneiden pohjien pesuille ja hiontatöille. Varsinkaan myrkkymaalin jämiä ei edes pestessä saisi maahan mennä, ja sitä kautta mereen, mutta veneen vedessä ollessa sitä saisi kyllä vaikka hioa, outoa. Kuitenkin käytännössä hommat menee kaikilla niin että näytetään sille että kaikki kerätään jotenkin talteen... Kuitenkin sanktiot voi olla useita satoja euroja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti