maanantai 20. kesäkuuta 2016

Ehdottomasti ei!

Homeless ei tule lähtemään ainakaan tällä viikolla kohti Uutta-Kaledoniaa. Matalapaineita on tulossa ja tuovat mukanaan mukavasti vastatuulia myrskyn voimakkuudella. Siis ei kiitos. Pohjoistuuli tuo mukanaan myös kosteutta ja lämpöä. Täällä kun tuo etelätuuli tuo kylmää ja kuivaa ilmaa, ollaan siis vähän niinkuin toisella puolella palloa Suomeen verrattuna.  Täällä oli viime yö vuoden pisin ja tämä päivä sitten on taas vuoden lyhyin.

Satamassa ollaan roikuttu ja ankkuriin ei jakseta edes ajatuksiamme siirtää. Ankkuripaikalta liian pitkä matka palveluiden ääreen, joista tällä hetkellä ehkä treenaaminen se tärkein. Aamuisin kello on pärähtänyt klo 05.00 ja ollaan itsemme raahattu salille. Aamutreeneissä ollaan hakattu säkkiä juostu korttelia ympäriinsä ja ravattu parkkihallia ylös alas, loppuun vielä loputkin mehut puristettu vatsalihasliikkeitä rutistamalla. Yllättävän suosittuja nuo aamutreenit ovat täälläpäin(joka päivä ollut n.30-40 treenaajaa). Erikseen päivisin on sitten sparritreenit ym.

Meidän sprayhood ei vieläkään ole valmis, mutta eilen Ronnie sentään kävi sivuosien mitat ottamassa ja samalla söi meidän tekemää Chorizopataa lounaakseen. Olimme viime sunnuntaina Ronnien kanssa pienellä kaupunki/vesiputous kierroksella ja sen jälkeen hän kokkasi meille makoisan Curryrapu päivällisen.

Meidän sijainti pitäisi nyt löytyä netin syövereistä. Sivun yläreunassa on kohta jossa lukee sijainti/position/contact us, siitä klikkaamalla löytyy linkki joka ohjaa toiselle sivustolle jossa meidän sijaintimme näkyy. Saman sivuston kautta meille voi myös laittaa viestiä ilmaiseksi ja niihin voimme myös vastata myös merellä.

If you want to follow us, check sijainti/position/contact us. There will be a link where you will see our position in a map.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti