lauantai 21. tammikuuta 2017

Koh Yao Yai kuvia/photos

Phuketin älyttömän turisti paljouden jälkeen suunnattiin Koh Yao Yai:lle. Ennen sitä kyllä vietettiin yö ko Mai Thon saaren edustalla. Se oli pomppuisa ja huonosti nukuttu yö. Aamulla lähtiessämme vielä huomattiin  että ankkuriketju oli tarrautunut johonkin kiinni. Sen kanssa oli oma taistelu ja lopulta saimme ketjun ja ankkurin ylös. Koh Yao Yai:lla ajateltiin alkuun olla vain yö tai pari. Ensimmäinen ankkuripaikka oli kuitenkin niin mukava ja kerrankin ilman keinutusta. Vietettiin siis siellä toinenkin yö. Päivällä käytiin sy Chantillyn dinghyllä tekemässä pieni jokiretki, samalla käytiin myös syömässä.
Koh Yao Yai on 99% muslimisaari, turismia on vähän ja kuultiin että kulunut kausi on ollut paikallisille karmea. Turistit ovat kadonneet ja paljon majataloja täysin tyhjinä/suljettuina. Toisaalta se on myös saaren parasta antia. Vuokrasimme scootterin ja päivän aikana ei montaakaan länkkäriä vastaan tullut ja tiet muutenkin tyhjiä.


Olen nähnyt rumempiakin maisemia.


Jokiretkeilyä joka onnistuu vain ylävedellä.

Drove trough mangrove forest with s/y Chantilly tender



Fishing village in south Yao Yai island 

Pieni kalastajien kylä etelä Koh Yao Yai:lla


Luonnonkumia

Natural rubber


Ody's cafe, mukava paikka jossa asiakkaista pidetään huolta.
Kahvia juotaessa pöytään tuli neljää erilaista snäckiä.
Paikan omistaja on muutenkin mielenkiintoinen tapaus, lopetti työt pankissa Bangkokissa ja perusti kahvilan. Haluaa vain nähdä onnellisia lomailijoita ja olla itsekkin iloinen rahasta välittämättä.

Ody's cafe is great place to dine. The owner is really nice and helpfull. He's really interested in his customers. Had a very interesting conversations with him. He offered us always many local snacks...
Highly recommend if you ever go to koh Yao Yai!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti