Niuatoputapulta nostettiin ankkuri ylös sunnuntaina 18.10.2014. Lähdimme samaan aikaan liikkeelle sy Impin kanssa juuri aurinkon alkaessa nousta. Matkaa oli edessä 174nm ja se oli tarkoitus tehdä yhden yön reissuna joka edellyttää viiden solmun keskinopeutta. Tuulta oli meille tarjolla ihan riittävästi ja niin myös paikkapaikoin aaltojakin. Lähes koko matka taitettiin tiukkaa vastaista suuntaa purjehtien ja meno oli märkää ja pomppuisaa. Vasta viimeiset 20nm päästiin sivutuulessa. Matka oli jokseenkin epämiellyttävä muttei mitänkään vaikea. Perille päästiin hienosti 19.10.2014 maanantaina ennen auringonlaskua klo 16.00 paikallista aikaa ja otettiin poiju (6€/vrk). Paikalla on myös useita meille jo ennestään tuttuja veneitä mm. Lady twin, Providence, Impi, Dana Felicia, Plastic ja Wunjo.
Sy Lady twinin poppoo oli ollut meistä huolissaan kun lähdimme samaan aikaan Samoalta eikä heillä ollut tietoa meidän sijainnista. Tarkoituksemme kun oli alunperin tulla suoraan tänne ja jättää Niuatoputapu väliin. Olivat täällä tulliinkin soittaneet ja kysyneet tietävätkö missä pieni punainen Homeless on ja tullihan tiesi ja sanoi meidän tulevan luultavasti maanantaina Vavaulle. Lady twin tuli suoraan samoalta tänne (360nm) ja heillä meni matkaan 7vrk pahoista keleistä johtuen. Menettivät mm. keulastaagin, rullalaitteen, purjeen jne. oli siis todellakin onni että me meninne pyörähtämään Niuatoputapulle ja Vavaullekkin saavuttiin kaikesta huolimatta vrk heidän jälkeensä.
Sy Impi (44ft katamaraani) jonka kanssa lähdettiin Niuatoputapulta otti kyytiinsä yhden paikallisen joka oli matkalla Vavaulle. Perillä Vavaulla sanoivat että ilman tätä paikallismatkustajaa olisivat ottaneet kurssin kohti Fijiä koska meno oli ollut niin kauheaa (katamaraani ei ilmeisesti mukava isossa vasta- aallokossa?). He olivat perillä kolmisen tuntia ennen meitä ja onneksi kaikki paikat ehjinä.
Matkalla kalastimme myös muutaman tunnin ja saimmekin joknkin sortin kalan. Se kuitenkin päästettiin menemään kun ei ollut tietoa lajista. Hieman se muistutti haukea ja hampaitakin oli hirmuinen läjä. Näillä kulmilla ei kannata kaikkia kaloja syödä,kun jotkut voivat olla myrkyllisiä, vaikka yleiseti avomereltä saatavat kalat ovatkin ok.
Täällä Vavaulla löytyy onneksi kerrankin nettikahvila jossa saa nettiä käyttää niin paljon kuin haluaa kun vain jotain ostaa. Tosin netin nopeus ei päätä huimaa mutta toimii yleensä kuitenkin. Juomavesi täällä on ilmeisesti kortilla, kun ei ole satanut hetkeen. Meillä onneksi vielä tankeissa parin viikon tarpeisiin vettä(viimeksi tankattu Samoalla).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti