Neiafulla ollaan vietetty nyt jo viisi päivää ja alkaa tämä kaupunki tökkiä. Ei ole hirveästi tekemistä eikä nähtävää. Ollaan käyty kuitenkin valloittamassa paikallinen "vuori" ja käyty myös katsomassa ladyboy show (Tyynenmeren saarilla on yleisittäin melko paljon naisiksi pukeutuneita miehiä). Vinkin tästä esiintymisestä saimme paikallisilta. Paikalle saapui meidän lisäksi lähes kaksikymmentä purjehtiaa ja ilta oli mukava ja show erittäin hauska.
Täältä meidän on tarkoitus jatkaa kohti etelää, kuitenkin pysytellen vielä Tongalla. Ensiviikon aikana tarkoitus mennä Ha'apai saariryhmän kauttaTongatapulle ja siellä sitten odotamme sopivaa sääikkunaa jatkaa matkaa Minerva riutan kautta(=riutta keskellä merta) kohti Uutta-Seelantia. Kiirettä meillä ei ole vielä mihinkään vaikka myrskykausi alkaakin tekemään jo pikkuhiljaa tuloaan Tyynellemerelle. Aikaa on kuitenkin jäljellä aivan riittävästi.
torstai 23. lokakuuta 2014
Vavau, Neiafu
Anna ja Darek (sy Lady twin)
"vuorelta" oli varsin kauniit näkymät
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti