Savaiille saavuimme aamusta n. 09.00 aikaan ja yritimme ajaa Navionicsin kartan avulla Asaun ankkurilahteen murtuvien aaltojen seasta. Kartta näytti että ollaan n.0.5nm maalla(ei onneksi kuitenkaan ihan oltu). Vettä alla oli 1.8metriä ja murtuvia aaltoja ympäriinsä. Siinä sitten vene saatiin joten kuten käännettyä takaisin tulosuuntaan ja pois kuohuista. Pähkäilimme ja kirosimme että mitä tehdä kun sisään ei ankkurilahdelle päästä ja seuraava ankkuripaikka olisi n.20nm takaisinpäin. Myös suoraan Tongalle lähtö kävi mielessämme, mutta kuin tilauksesta paikallinen kalavene tuli ankkurilahdelta kysymään että haluammeko koittaa uusiksi ankkurilahdelle ajoa, kun reittimme oli kuulemma alunperin ollut pikkaisen hukassa... Sitten seurasimmekin paikallista kalapaattia tyrskyjen seasta rauhalliselle ankkurilahdelle joka on riutan suojaama joten swellikään ei venettä juuri heilutellut. Ilman paikallista opasta ei perille oltaisi kyllä päästy. Seuraavana päivänä myös sy Lady twin saapui yrittämään sisäänajoa ja kahden yrityksen jälkeen soittivatkin meille radiolla ja kysyivät miten päästä läpi. Saimme sen verran selostettua että pääsivät hikikarpalot otsalla sisään ankkurilahdelle. Olimme ankkurilahden ainoat veneet.
Ankkurissa oltiin muutama yö ja maanantaina 13.10.2014 molemmat lähdettiinkin kohti Tongaa ja suuntana Vavaun saaret. Tiistai-iltana alkoi tuuli sitten puhaltaa hieman rivakammin ja tietysti aivan täysin vastaisena. Matkanteosta ei oikein tullut mitään ja matkaa edessä oli vielä 200nm. Teimmekin Jonnun kanssa päätöksen suunnitelmasta B ja otimme suunnaksi saaren nimeltä Niuatoputapu (kuuluu myös Tongan kuningaskuntaan). Saimme hyvän tuulikulman purjehtia tuolle pikkusaarelle mutta ainut ongelma oli että matkaa meillä sinne oli 40nm ja aikaa piti käyttää yli 10tuntia, että aurinko nousisi. Niuatoputapusta sanotaan kartassakin että riutan sisäänajo vain valoisalla ja hyvissä olosuhteissa. Kuulemma jokusen veneen matka päättyy riutalle, kun eivät ole tarpeeksi varovaisia tai uskovat karttoja sokeasti(kaikki kartat eivät todellakaan ole ajantasalla). Ongelmamme oli vain reilu tuuli joka vei meitä lähes kokoajan turhan lujalla vauhdilla. Purjeena meillä oli enään genuan (keulapurjeen)pienen pieni kulma ja silläkin vauhtia välillä yli 5kt. Lisäksi aallokko ryskyi suoraan meitä kylkeen joten yö oli oikein nautinnollista ryskettä.Ohjauksen hoiteli onneksi autopilotti. Meillä oli veneen kaikki luukutkin kiinni, kun vettä tuli joka suunnasta päälle. Aamun sarastaessa olimmekin jo ihan saaren vieressä ja pääsimmekin ajamaan sisään riutan suojaamalle ankkuripaikalle. Sisäänajo oli helppo ja tällä kertaa Navionicsin kartta ei olisi tarkemmin paikkaansa voinut edes pitää. Väsyneinä pudotimme ankkurin aamulla 15.10.2014 klo 08.15 Niuatoputapun ankkurialueelle. Ankkurissa oli myös yksi katamaraani, ei muita. Naapuriveneen kapu sanoikin että hänen tuulimittari näytti yön aikana 45kt tuuli lukemia(Homeless ei mittareita käytä), ei siis ihme että meidän kryssimisestä ei oikein tullut mitään. Saarella käy vuosittain n.50 venettä joten ruuhkaa ei ole.
Perille päästyämme aloitimmekin kumiveneen pumppauksen ja ei muuta kuin rantaan tullia etsimään. Karttamme mukaan (Navionics) tulli on ihan laiturin vieressä laiturissa, mutta tieto on vanhaa. Paikallisilta kyseltiin tietä tulliin ja saimmekin ohjeita jatkaa rantakatua vaan eteenpäin seuraavaan kylään. Kylät ei ole ihan selkeästi merkattuja ja tallustelimmekin viimeiselle kylälle asti löytämättä tullia. Viimeisen kylän perällä meitä tuli vastaan auto joka sattui olemaan karanteenin virkailija. Virkailija nappasi meidät kyytiin ja toi takaisin rantaan ja ilmoitti että tulli, immigration ja karanteeni ei ole enään auki vaikka kello oli vasta n.10.00. Ilmoitti että tulee seuraavana päivänä porukalla veneellemme hoitamaan paperihommat, emme saisi rantaan tässä välissä mennä. Kutsuivat meidät kuitenkin pienelle palmusaarelle grillaamaan. Grillikutsujen takia siis tullit yms. olivat jo kiinni aamu kymmeneltä. Maassa maan tavalla. Emme kuitenkaan jaksaneet grillaamaan mennä kun edellisenä yönä ei juuri oltu nukuttu ja moottoriakaan ei kumiveneeseen jaksettu kiinnittää. Seuraavana aamuna istuskelin ulkona veneessä ja näin kun tulli ja muut tulivat rantaan ja heiluttelivat sieltä. Siis tajusin että eihän rannassa ole yhtään venettä ja lähdinkin heidät hakemaan kumiveneellä veneellemme. Paperit oli äkkiä täytetty ja leimat passeissa. VHF radiota ei saarella ole ilmeisesti kenelläkään... Paikallisessa terveyskeskuksessa kävimme hoitamassa meille terveystodistuksen tai jonkin sellaisen paperin n.40€ hintaan. Hoitajat meille sieltä antoivat vielä mukaan pussin mangoja ja leivoksia.Saaren ainoa lääkäri oli lomalla toisella saarella, joten häntä emme tavanneet. Paikalliset kertoivat lääkärin olevan välillä pidempäänkin lomalla, joten silloin saarella ei ole ollenkaan lääkärin palveluja saatavilla.
Saarella ei ole hirveästi mitä tehdä, mutta paikalliset ovat todella ystävällisiä ja tuntuvat olevan aidosti onnellisia uusista tulokkaista. Niuatoputapu tuntuu olevan melko köyhä saari, mutta luonnollisesti rikas. Paikallisilla on kaikilla omat maatilkkunsa missä viljelevät mangoja, papajaa, kookosta, kavaa jne. Sikoja saarella on yös todella paljon ja ne elävätkin vapaina, mutta kaikilla on omistajansa. Mitään merkintöjä possuilla ei ole vaan kuulemma kaikki niistä osaa tulla kotiin vauhdilla ruoka-aikana.
Kauppoja (lähinnä pieniä kioskeja) koko paikassa on neljä. N.kerran kuussa tänne tulee yhteysalus josta kaupat saavat täydennystä hyllyihin. Samassa kyydissä tulee myös polttoaineet.
Saarelle iski 2009 tsunami, yhdeksän menehtyi ja n.150 taloa tuhoutui. Asukkaiden pelastus oli saarta suojaava riutta. Ensin lapset olivat huomanneet kun meressä tapahtuu jotain outoa ja hetkeä myöhemmin riutalle iskikin valtava aalto ja vyöryi yli. Riutta antoi sen verran lisäaikaa että suurin osa ihmisistä ehti paeta. Tapahtuman aikaan saarella asui n.1000henkeä nyt n.800, koska moni ei enään uskalla asua täällä. Tsunamista täällä otettiin onneksi opiksi ja nyt täällä on hälytysjärjestelmät ja tsunamievakuointireittejä paljon. Tapahtuman aikaan paikalla oli myös viisi purjevenettä joista vain yksi selvisi ilman suurempia vaurioita. Merkit tsunamista on edelleen täällä nähtävissä.
No mutta, on täällä kuitenkin jotain mitä tehdäkkin. Päätimme lähteä vuoren valloitukseen ja kyselimme reittiä paikallisilta ja saimmekin aina ohjeita. Meiltä myös aina kysyttiin että kaksinko meinataan mennä. mm. Kysyessämme reittiä paikalliseta naiselta hän ilmoitti miehensä lähtevän meille oppaaksi (täällä ei naiset ilmeisesti miehiltänsä kysele, vaan käskee), ilmoitimme kuitenkin että yritämme kaksin ja saimme taas ohjeet. Pitkän taivaltamisen jälkeen selvisikin että eihän se niin helppoa ole löytää oikeaa tietä. Kysyimme reittiä aina kun vain jonkun näimme, mutta näillä kulmilla kadut voi joskus olla todella tyhjiä. Onneksi kuitenkin paikallinen Manu (20v) sattui tulemaan pyörällä vastaan. Oli hakemassa banaaneja perheellensä ruuaksi. Kysyimme reittiä, mutta hän sanoi lähtevänsä näyttämään meille polun joka johtaa vuorelle. Polun päähän päästyämme hän päättikin opastaa meidät ihan ylös asti ja hyvä niin. Polku oli välillä vaikea hahmottaa ja monesti niin jyrkkä että käsillekkin löytyi töitä kun neliveto päällä edettiin. Ylös näköalapaikalle päästyämme meitä odotti todella kaunis näkymä. Myöhemmin Manu antoi meille vielä hirmuisen nipun banaaneja ja kutsui kotiinsa tutustumaan. Mekin kutsuttiin hänet veneelle käymään ja se olikin Manun ensikerta olla purjeveneessä. Annoimme hänelle myös veneemme kaksi vanhaa akkua, kalastus tarvikkeita ja muuta pientä. Varsinkin akut tekivät hänet ja ilmeisesti koko perheen onnelliseksi. Heillä nimittäin oli aurinkopaneeli, mutta ei akkuja ja nyt saivat kotiinsa valot. Saarella onkin puutetta aivan kaikesta mahdollisesta.
Monet paikalliset miehet lähtevät joka vuosi 6-8 kuukaudeksi Uuteen-Seelantiin tai Australiaan keräämään hedelmiä, jotta saavat perheillensä rahaa.
Ollaan vietetty aikaa myös naapuri katamaraanissa (sy Impi) ja mikäs siellä ollessa kun ilmastointi hyrrää jne. Heiltä saamme myös joka päivä säätiedot ja muutenkin on ollut mukava tavata uusia veneilijöitä. Sanoivat että ovat meitä nähneet jo useissa paikoissa, ilmeisesti Marquesasin saarilta lähtien (pieni punainen vene on ilmeisen helppo muistaa). Saarella ei ole nettiä tarjolla eikä kännykätkään toimi, kenttää on kyllä mutta vain hätäpuhelut sallittu..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti