lauantai 31. joulukuuta 2016
perjantai 30. joulukuuta 2016
Hyvää Uutta vuotta! Happy New Year!
tiistai 27. joulukuuta 2016
Kuvia joulun vietosta/some Christmas photos
Patong beach, Phuket (ei mikään veneilijän paratiisi)
Ollaan nyt ankkurissa Patong beachin edustalla. Alue on Phuketin suurimpia turistirysiä ja sen huomaa myös hintatasossa, kaikki on kalliimpaa. Veneemme vierestä pyyhältää jatkuvasti vesiskoottereita ja muita veneitä tietenkin aallokko sen mukaista. Ankkurilahdella kyllä löytyisi rauhallisempiakin kulmia, mutta niistä on hyvin vaikea/pitkä matka rantautua dinghillä. Vuorovedet paljastavat alavedellä kivikkoisia rantoja jne... No silti me täällä ollaan ja vielä omasta tahdostamme.
Tämä meidän Muay Thai (Thai Boxing) harrastuksemme sanelee hieman meille missä olla. Tarvitsemme siis ankkuripaikan läheltä treenimahdollisuuksia. Vieläpä pitäisi olla inhimillisen hintaista treeniä tarjolla, ei helppo yhtälö. Eikä nämäkään yhtälöt kyllä kohtaa tällä rannalla.
Tänään menemme kokeilemaan erästä salia. On kyllä lähellä, mutta hinta 500bht/kerta...
Phuketissa treenaamisen hinta vaihtelee 250-800bht/kerta (7-21€). Meitä kun on vielä kaksi niin kalliiksihan se äkkiä tulee. Suomessa maksoimme n.50€/kk!
Ao Chalongista löydettiin huippu sali Eagle Muay Thai, sinnekkin oli kyllä aina n.3km kävely suuntaansa ankkurilahdelta + 1km dinghymatka, mutta paikan hinta/laatusuhde on loistava. Se sattuu vain nyt olemaan toisella puolella tätä Phuketin saarta tällä hetkellä. Muuten kyllä palaisimme sinne, mutta tammikuun alussa täällä on kavereidemme häät ja olemme sinne menossa. Ei siis jaksa ympäriinsä veneellä pyöriä vaikka eihän tuo nyt ihan hirveä matka olisikaan. Lisäksi tällä puolen saarta ovat kaikki tuttumme ja vedetkin on täällä länsipuolella kirkkaampia. Myöhemmin siis...
perjantai 23. joulukuuta 2016
HYVÄÄ JOULUA!
Tuulet ovat olleet pari päivää puuskaisia, taivas pilvinen ja sateitakin ollut. Se sopii kyllä meille, kun tuota aurinko oikeastaan tulee vain välteltyä. Tuhansia turisteja tämä sää ei kyllä taida ilahduttaa.
Täällä uiminen on hieman haastellista meduusojen vuoksi. Naapuri veneen porukaa jo onnistuivat pistelemään. Ei onneksi mitää vaarallisia, mutta kiusallisia. Näillä kulmilla tosin myös löytyy vaarallisia meduusoja...
Homeless is spending Christmas in Nai Harn beach in Phuket with fellow yachties.
tiistai 20. joulukuuta 2016
Photos Malaysia
Ahoi from Phuket!(English)
It's been a long while when I was posting something. Malaysia didn't inspire me to write anything...
Well, the highlights of Malaysia were Pangkor, Penang and Langkawi. Especially Langkawi is a beautiful island and lots of things to do. Unfortunately it was raining quite a lot when we were there so couldn't do much. We hired a car for one day and drove around with guys from s/y Chantilly1 and otherday we did nice long walk to the waterfalls with them and guys from s/y Spirit.
We'll go back there in few months so maybe better luck then.
We left Homeless also in Langkawi for few days and took a ferry to Penang. Ferry trip took 3hours and cost about 15e/each.
It was nice to spend few days in hotel and have like mini holiday from home. Also we got our Thai visas there, which were for our surprise FREE!
Penang has a nice architecture, beautiful old buildings. Most I liked a little India, so colourful and could hear music everywhere. Shame that we didn't take many pics. We spent 3nights there and came back to Langkawi with our friends boat. Was great to be on catamaran!
When we came back to our boat, we noticed that she had moved a bit(100m!!!). Next day we heard that many boats have had problems with anchor holding because of very strong wind. We also heard that one boat almost hit us. Well, Homeless was ok anyway:)
The trip from Langkawi to Phuket took us 3 days, because we did just daytrips. In first anchorage we got surprise in night when we noticed that there were fishing nets around our boat. Mikko was about to cut the net but then we noticed a fishingboat on the other side of the net. They pulled net in and came next to our boat. They were so sorry about what happened and released us from their net. Don't know which one of us was more sorry...
We think that strong current was the reason for all of this. They were driving net behind them and rest is history. That's what we think anyway:)
Last 50nm we were able to SAIL! What a feeling it was!
Arrived Aochalong anchorage in Phuket on 18.12. On 19th we went to check in in to country. It was easy and free.
Here we have just been enjoying the food and finally found a thai boxing gym nearby, where we did our first training yesterday. Think tomorrow we'll try another gym.
So all good here in Thailand! Spending Christmas in Phuket with fellow sailors:)
We'll post some pics from Malaysia still...sorry for the delay!
sunnuntai 18. joulukuuta 2016
Matka Phukettiin
Ensimmäinen etappi Langawilta lähdön jälkeen oli Ko Tarutan, sinne matkaa oli vajaat 14nm, koneella tietenkin. Yöllä tai oikeastaan se iltaa vielä oli(21.30) kuului ihmeellistä kolinaa keulan suunnalta. Heräsimme molemmat siihen ja minä menin pihalle taskulampun kanssa katsomaan. Oli ensi sanat että, mitä v*ttua. Olimme kiinni verkoissa, kalastaja oli siis saanut Homelessin saaliiksi. Verkot olivat useamman satametriä pitkät, ja olimme n.puolesta välistä jääneet jumiin. Asiaa ei helpottanut se että ankkuripaikalla virtaukset olivat 1.5kt luokkaa. Siitä syystä ne verkotkin oli meidän päälle ajautuneet. Nähtiin että kalavene on verkon toisessa päässä ja yrittää lappaa verkkoa kannelle. Vierelle päästyämme he pahoittelivat suuresti ja katkaisivat oman verkkonsa, että päästiin irti. Verkko näytti aivan uudelle ja tuntuikin että me oltiin varmaan enemmän pahoillaan, kuin kalastajat. Onneksi he kyllä saavat verkkonsa fiksattua.
Seuraavat päivät ei oikein ohjelmaa tarjonneetkaan. Moottorointia vain, tosin maisemat olivat paikkapaikoin huikeita. Yövyttiin Ko Phetralla sekä Ko Lantalla ja sitten tapahtui ihme. Jo yöllä oli ankkuripaikallamme kovia tuulen puuskia. Aamulla ankkuria nostaessa kävi selväksi että saamme ainakin kokeilla purjehdusta.
Phukettiin viimeistä pätkää n.50nm purjehtiessamme pääsimme matkasta n.40nm purjein!
Välillä jopa piti hieman reivata genuaa. Säät ovat ollaan oikein mukavia, ja ilma on selkeästi viilentynyt. Öisin lämpötilat painuu alle 30c° ja ilma kuivempaa. Ei enään Indonesian 35-40c° asteen öitä.
keskiviikko 14. joulukuuta 2016
Thaimaassa ollaan!!
Saavuttiin juuri Thaimaan puolelle, JEE! (06°30.867N 99°41.080E,)
Ollaan tosin sen verran lähellä vielä Langkawia, että Malesian sim kortti toimii vielä, ja siis netti myös. Kirjaudumme tosiaan maahan vasta Phuketissa ja teemme tälläisiä pikku päivämatkoja.
Matka tänne taitettiin tuttuun tapaan moottorilla. Meri oli jostain syystä hyvin pomppuisa välillä. Ehkä matalat vedet + virrat jne. kombinaatio sai sen aikaan...
Huomenna kohti Thaimaata
Huomenna nostetaan ankkuri ja painellaan pikku hiljaa Phukettiin. Matkaa sinne on n.140nm ja se taitetaan osissa. Siis ei yö purjehduksia. Ei ole tietoa milloin seuraavan kerran päästään netin ääreen.
InReachillä kyllä tavoittaa ja näkee missä mennään.
sunnuntai 11. joulukuuta 2016
Takaisin Langkawilla
Päivät ovat vain hurahtaneet ja kadonneet jonnekkin. Välillä tuntuu ettei mitään ole edes ehtinyt tehdä ja päivä on jo ohi. Tosin välillä myös toisin päin, eilinen tuntui kahdelta erilliseltä päivältä. Koko päivä meni kaikenlaista touhutessa. Ravattiin kaupoissa, täydennettiin varastoja, hoidettiin pyykit, tankkailtiin dieselit ja vedet jne.. Löydettiin kohtuu hintaisia hyviä juustoja, mm. Edamia, Goudaa, sinihome, Brie jne. Juustojen löytäminen Aasiassa ei ole aina ihan itsestäänselvyys. Taisimmekin hieman ylireagoida ja nyt jääkaappiin ei muuta oikein mahdukkaan.
Tänään onkin tarkoituksemme siirtyä toiseen ankkuripaikkaan ja varmaan tämän viikon kuluessa ottaa ja suunnata Thaimaahan. Onhan tuo joulukin tulossa ja jos sen viettäisi vaikka Phuketin kulmilla.
tiistai 6. joulukuuta 2016
Penang
On varsin mukavaa olla pois veneeltä ja viettää ns. lomaa. Hanasta tulee rajattomasti vettä, eikä tarvitse edes itse pumpata. Myös ilmastointi muuttaa elämää eikä tarvise hikoilla 24/7. Niin sitä vaan huomaa että elämän pieniä asioita arvostaa niin erilailla, kun ne eivät ole itsestään selvyyksiä.
Tänään majoituksemme muuttuu takaisin veneeseen, mutta ei Homelessiin. Menemme yöksi kaveriemme katamaraanille ja purjehdimme heidän kanssaan huomenna Langkawille. Mukava päästä ensikertaa purjehtimaan katamaraanilla. Matkaa tulee olemaan n.64nm ja ei pitäisi olla ongelma selviytyä tuosta matkasta päivän/valoisan aikana.