Ollaan saatu Homelessin hommia hiukan eteenpäin. Ollaan tilattu 12metriä keinonahkaa jotka tulevat sisälle seinien/katon verhoiluihin. Metrihinta oli n.7.50€.
21.6.2013. Hyvää juhannusta kaikille!:)
xx.xx.xxxx Meidän vene on uponnut ja myös saanut uuden moottorin joka myös toimii nyt. Niin joo veneemme on uponnut joskus 70-luvulla ja siitä onvain masto näkynyt kun paikallinen, mies on sen löytänyt, sitä edellistä omistajaa ei ole ilmeisesti koskaan löydetty. Sen jälkeen vene on uudelleen rakennettu Nauvossa flipperin tehtaalla. 24.06.2013 Niin ja kaiken tämän saimme kuulla kun viereemme rantautui vene josta vanhempi mies henkilö kysyi onko teidän vene Rödä orm entiseltä nimeltään. Ja onhan se. Uskomatonta että joku voi tunnistaa veneen yli 30 vuoden takaa eri nimellä. No maailma on käynyt pieneksi.
25.06.2013 Päivitystä edelliseen. Veneemme edesmennyt omistaja, yksin purjehtija on pudonnut veneestä ja vene on ajelehtinut ilmeisesti Nauvon kulmille. Tämä on tapahtunut ilmeisesti vuonna 1972. Venettämme ei ole kunnostettu flipperin telakalla vaan jossain ykkös tien, siis vanhan ykköstien vieressä olevalla moottoriveneitä valmistavalla verstaalla. Kyseinen veneveistämö on edelleen ilmeisesti olemassa, pihassa vene ja pieni halli?
No mutta meidän matkamme on tarkoitus jatkua kohti Ruotsia huomenna
Patjat 4kpl käydään tilaamassa ensikuun alussa hinta n.80€ kaikkineen!!
Avotilasta on tiikit revitty pois. Mietinnässä on tehdäänkö uusiksi puusta vai pelkästään maalataan. Maalattu pinta ei olisi niin kuuma ja muutenkin helppohoitoinen. Puu taas on aina puuta...
käytiin myös ostamassa hieman epoksi kittiä ja liimaa. yhteensä n.3kg ja hinta 25€.
Vielä pari muuta hintaesimerkkiä. 12mm vesivaneri 13€/kpl, 6mm tavallinen vaneri 7€/kpl jne. laminointi epoksi 6.5kg 20€, 2komp polyuretaanimaali n.10€/litra jne...
Alkaa pikku hiljaa v*tuttaa nämä hinnat, tai siis ne hinnat mitä muualla maailmalla pyydetään:) Hyvä paikka tämä Langkawi meille on näitä projekteja toteuttaa...
Seuraavaksi vielä pala meidän alkumatkaamme vuosien takaa.
21.6.2013. Hyvää juhannusta kaikille!:)
xx.xx.xxxx Meidän vene on uponnut ja myös saanut uuden moottorin joka myös toimii nyt. Niin joo veneemme on uponnut joskus 70-luvulla ja siitä onvain masto näkynyt kun paikallinen, mies on sen löytänyt, sitä edellistä omistajaa ei ole ilmeisesti koskaan löydetty. Sen jälkeen vene on uudelleen rakennettu Nauvossa flipperin tehtaalla. 24.06.2013 Niin ja kaiken tämän saimme kuulla kun viereemme rantautui vene josta vanhempi mies henkilö kysyi onko teidän vene Rödä orm entiseltä nimeltään. Ja onhan se. Uskomatonta että joku voi tunnistaa veneen yli 30 vuoden takaa eri nimellä. No maailma on käynyt pieneksi.
25.06.2013 Päivitystä edelliseen. Veneemme edesmennyt omistaja, yksin purjehtija on pudonnut veneestä ja vene on ajelehtinut ilmeisesti Nauvon kulmille. Tämä on tapahtunut ilmeisesti vuonna 1972. Venettämme ei ole kunnostettu flipperin telakalla vaan jossain ykkös tien, siis vanhan ykköstien vieressä olevalla moottoriveneitä valmistavalla verstaalla. Kyseinen veneveistämö on edelleen ilmeisesti olemassa, pihassa vene ja pieni halli?
No mutta meidän matkamme on tarkoitus jatkua kohti Ruotsia huomenna
29.06.2013 Sandhamn/löhgjotain. Iso satama josta huomenna starttaa gotland runt.
Siis se on sellainen isompi purjehdus kilpailu. Siihen emme tietenkään osallistu. Hinta täällä 200kruunua yö.
Joo 26.062013lähdettiin ahvenanmaalta kohti ruotsia heikossa tuulessa ja ajettiin koneella koko matka n.40NM, Oltiin kaksi yötä Arholman saarella hinta 100kruunua/11€/yö. 28.06 jatkettiin matkaa taas matkaa moottorin voimin kohti sandhamnia tai oikeastaan sen pohjois puolella olevaa satamaa joka ei niin hirveä juppi mesta ole. Uusi moottori on toiminut kuin unelma ja se on saatu sisään ajettua.
Huomenna on tarkoitus jatkaa matkaa etelää kohti. Tuulet ovat taas vaiheeksi etelästä suoraan ja ilmeisesti todella hengettömiä, joten koneelle taitaa taas tulla tunteja. Voi olla että Gotland runt porukka myös kiroaa tuulia tai niiden puutetta. Toivotaan että tuulet paranee.
3.07.2013 Gotlanti Visby.
Tänään saavuttiin Visbyyn, tänne Gotlannin kauniiseen vanhaan kaupunkiin. Satama on aivan täysi, saatiin luultavasti sataman toiseksi viimeinen paikka, vaikka tultiin aikaisin ehkä n. klo12.00. Nyt klo 16.30 satamasta käännytetään veneitä kun ei ole tilaa. Me päästiin peräpoiju paikalle jossa veneiden välissä oli n.2m tilaa, mutta sinne vaan mahduttiin. Sopu sijaa antaa. Selityskin sille löytyy että satama on aivan täynnä, Täällä on jokin poliittinen juttu menossa, myös itse herra pääministeri on puheita pitämässä. Torvisoittokunta soittelee jne.
Meidän matka tänne tuli reittiä järflotta(0€/vrk)-Lickershamn(n.10€/vrk)-Visby(n.25€/vrk).
Sandhamnista mentiin noin 40NM suoraan vastaiseen saariston suojassa, taisi aikaa mennä n.10 tuntia. Järflotassa oltiin luonnon satamassa perä ankkurissa keula kalliossa ihan sanan mukaisesti. Paska tapa tuo ruotsalais tekniikka, oltaisiin oltu muutoin vapaasti ankkurissa mutta lahti oli liian pieni kun siellä toinen vene oli perä ankkurissa. No joo mutta ei siitä sen enempää.
Illalla mietimme mihin seuraavaksi ja päätimme että Gotlanti on ainut vaihto ehto, tuulien suhteen ja saaristo alkoi jo tympiä
Matkan jouduimme tekemään silti lähes kokonaan koneella, loppu matkan käytimme tukipurjeena keulapurjetta kun alkoi tuulemaan vauhtiakin se toi hiukan lisää, matka kesti n.15h ja oli reilu 67NM.
Pääsimme sopivasti pilkkopimeässä klo 23.45 Lickershamniin täyteen satamaan, Napattiin jo käytössä ollut peräpoiju ja ängettiin väliin ja mentiin nukkumaan. Onneksi on pieni vene. Oltiin siellä kaksi yötä.
Seuraavana aamuna eli siis 03.07.2013 myös meidän ryöväämä peräpoiju oli jaettu Liettualaisen veneen kanssa. Aamulla niin sanotusti siirryimme Visbyyn koska diesel tankit alkaa olla vähissä. Sitä on nyt yjteensä kulunut n.50litraa, ja koneella on ajettu paljon. Tämä meidän Homeless taitaa olla nykyään moottori purjehtija. Tai sitten koneen käyttö johtuu siitä että tuulet ovat olleet olemattomia tai suoraan vastaisia viimeiset 2 viikkoa.
Täältä olisi tarkoitus jatkaa suoraan kohti etelä ruotsia jos vain tuulet joskus suo.
07.07.2013 Simrishamn. Ollaan oltu aika tarkasti 2vrk liikenteessä ja päästiin reilu 200NM. matka meni mukavasti ensimmäisenä päivänä allokko velloi aika lailla, mutta Musta-Pekka oli ohjaamassa ja matka meni hyvin. Ensimmäisenä yönä tuulta oli 9m/s ja puuskat päälle. Meillä oli isopurjeessa ykkösreivi ja genuaa hieman rullattuna. Matka taittui reilua 6solmua koko yön kunnes tuuli loppui aamulla.Ei muuta kuon kone käymään ja se kävikin seuraavat 20tuntia, jos ei tuule niin ei tuule. Vasta n.vuorokauden päästä pääsimme taas purjehtimaan n.6tunniksi, taas oli reivatut purjeet ja vauhtia hyvin. Tuuli tyyntyi taas n.10Nm ennen satamaa ja taas kone lauloi. Niin ja koko reissu tehtiin tietenkin vasta tuuleen. Pidemmät matkat on merellä mennyt käytännössä laivojen tarkkailuun torkkumiseen välillä. Musta-Pekka toiselta nimeltään autohelm 2000 on ohjaksen hoitanut mallikkaasti. Täällä odotamme sopivia tuulia jotta päästäisiin suoraan kohti Kiiliä eli Saksaan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti