Taas on aika mennyt vauhdilla, emme osaa edes sanoa miten kauan täällä nyt ollaan oltu. Lokikirjasta sen tietysti voisi katsoa, mutta ei jaksa. Alle viikko kuitenkin.
Ollaan lepäilty, shoppailtu, syöty, syöty ja syöty! Ruokaa saa täältäkin n.1-2€/ateria. Valinnan varaa ja vaihtoehtoja on paljon Indonesiaan verrattuna.
Ollaan joka päivä käyty kävellen läheisellä AEON ostoskeskuksella, matkaa sinne n.2km ja mukava moottoritien pientareella taivallus. Muutenkaan kukaan paikallinen ei kävele mihinkään ja siksi lähes kaikkialla kävelytiet loistaa poissa olollaan.
Seningbon cove alueena on kaunis, rauhallinen ja turvallinen luxus alue. Ilmeisesti joskus talouden hurmio vuosina on päätetty tehdä 10 000 asukkaan/asunnon alue(en nyt muista tarkasti). Nyt suurin osa asunnoista on tyhjinä ja kaksi kaistaisia teitä ei juurikaan kuluteta. Kerrostalojen parkkipaikoilla ruoho pukkaa läpi kun käyttöä ei ole jne.
Alueelle tullessa tullaan jo vartioitujen porttien kautta, lisäksi useilla taloilla/alueilla on vielä omat portit ja sähköaidat. Alueella enimmäkseen näkyykin vartioita ja viheralueiden hoitajia.
Meitä tämä rauhallisuus ei tosin haittaa, saapahan kulkea rauhassa ja puostoissa on hyvä treenata jne.
Ihan pelkkää löhöilyä tämä satamassa olo ei ole ollut. Ensimmäinen ongelma meillä oli saada juomavettä hommattua. Mitään litran pulloja kun ei ruveta raahaamaan. Osoittautui varsin vaikeaksi tehtäväksi saada puhdasta vettä.
Ratkaisuksi lopulta tuli oma vedenpuhdistus järjestelmä. Merivedestä se ei tee juomakelpoista, mutta muutoin vaikka joki vesi puhdistuu. Eikä hintakaan päätä huimannut, alle 90€. Tosin mikään urakkamiehen laite se ei ole, n.2litraa/min puhdistuu ja se on kytketty vesitankin ja hanan väliin. Puhdistus tapahtuu neljän suodattimen avulla. Vedestä poistuu kaikki 0.01micronia isommat epäpuhtaudet, virukset, bakteerit yms. Nyt siis voimme tankata vesitankkimme lähes mistä hanasta hyvänsä, tietämättä vedenlaadusta.
Näillä kulmilla vedensuodattimia on paljon tarjolla ja halvalla. Esim aktiivihiilisuodattimia 2€ hintaan. Meilläkin käytössä oleva venekäyttöön hinnoiteltu Jabsco suodatin maksaa Euroopan kulmilla 60-100€. Siis pieniä hinta eroja.
Tajuttiin tuossa myös että Singaporea ei voi kiertää pohjoisen kautta veneellä. Olemme siis suuntaamassa Malesian länsirannikkoa ylöspäin. Nyt sitten joudumme tekemään n.70nm kiertolekin Singaporen eteläpuolta laivaväylää pitkin, JEE!!! Muutoin matkaa olisi ollut n.20nm leppoisaa joki purjehdusta... Tyhmästä päästä maksaa koko kroppa.
Emme olisi tähän satamaan tulleet jos olisimme asian aikaisemmin tienneet. Hyvänä puolena täytyy kuitenkin sanoa että satamassa kaikki paitsi internet on viimeisen päälle. Ja tuo ostoskeskus löytyy myös läheltä. Ollaan tavattu myös monta purjehtijaa joilta saatu hyviä vinkkejä Malesiasta ja Thaimaasta.
Tätä ei ole oikoluettu, yhteys ongelmien vuoksi....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti